”Hän aloitti matkansa kohdun ulkopuoliseen maailmaan yöllä. Aavistin illalla. Siivosin kotia. En olisi malttanut mennä nukkumaan. Ehdin nukkua tunnin ennen ensimmäisiä supistuksia puoli kahden maissa. Kuulostelin vähän. Nousin ylös. Kolmen maissa herätin miehen.

Ystävän kanssa oli puhuttu tämäkin: hänelle voisin soittaa ja viedä lapset heille, vaikka lähtö tulisi yöllä. Soitan. Soitan uudelleen. Soitan. Miksi hän ei herää? Onko puhelin kaukana käsilaukun uumenissa? Soitan vielä. Ja vielä. Ja vielä. Mietin ja laskeskelen: voisinko olla kotona niin, että veisimme lapset suoraan hoitopaikkoihinsa seitsemäksi?

Viiden maissa soitan myös sairaalaan. Tulee tuntu, ettei kannata enää odottaa. Onneksi asumme sydämellisten naapurien ympäröimänä. Soitamme toiselle tuttavaperheelle. He eivät herää. Kaksikymmentä yli viisi soitamme kolmannelle, samassa rapussa asuvalle. Puoli kuudelta lapset ovat kömpineet peteihin heidän lastenhuoneensa lattialle. Me lähdemme matkaan.

Autossa on hilpeä tunnelma. Supistuksia tulee viiden minuutin välein ja ne ovat pitkiä. Ulisutan Bon Jovia:  "We've got it going on" ja "It feels like summertime". Ulkona on marraskuinen aamuyö.

Sairaalassa yövuoron kätilö ottaa meidät vastaan suoraan synnytyshuoneeseen. Vuoro vaihtuu melkein heti. Juttelemme supistusten välissä meitä hoitavan kätilön ja pätevän oloisen kätilöopiskelijan kanssa nykyiset toiveet ja aiemmat kokemukset. Supistukset eivät vielä vaadi kaikkea huomiotani. Katselen ympärilleni ja naureskelen miehelle, että mitä ihmettä me nyt sitten täällä tehdään! Koskaan aiemmin en ole ollut sairaalassa ennen intensiivistä avautumisen loppuvaihetta.

Nytkään en ehdi pitkään pyöritellä päätäni. Noin puolen tunnin kuluttua supistukset alkavat olla vaativampia. Keskityn niihin ja lepään välit. Pyydämme kätilöopiskelijaa olemaan koko ajan paikalla - me kun olemme tässä asiassa edellisen synnytyksen traumatisoimia. Edellinen synnytys on tunnemaailmassa läsnä: jokin pidättelee mieltä, ikään kuin en uskaltaisi heittäytyä avautumisajatuksiin. Mutta on muutakin: on ääntä, laulua. Kuuntelen Vox Silentin tuutulaululevyä. (Tässä synnytyksessä sisäisemminkin Vox Silenti ja Bon Jovi tuntuvat vuorottelevan.)  Löydän levyltä vauvan oman tuutulaulun. Poimin sävelen, välillä sanatkin ja jatkan itse.

Aluksi mietin itseäni, sitten alan laulaa lapselle, auttaa häntä matkalla, sisältäpäin, ympäröidä häntä äänellä supistuksen tullessa, vähemmän välittää omasta kivusta. "Nuku nuku nurmilintu, väsy väsy västäräkki. Nuku kun minä nukutan, väsy kun minä väsytän." Olen sisällä, kääntynyt pois muusta, minäkin heijaan äänessä, muistan, unohdan, muistan...

Sitten alkaa tuntua, että lempeys ei riitä. Tarvitaan tahtoa! Minä tahdon tämän lapsen laskeutuvan, kohdun avautuvan! Nousen jalkeille. Ääni saa uuden luonteen. En muista mitä sanon. En tiedä huudanko. Supistukset ovat pitkiä, muodoltaan epäsäännöllisiä, arvaamattomia. Niiden välissä on pitkältä tuntuvia taukoja. Synnytys on yhtä aikaa rauhallinen ja raju. Olen hyvällä tuulella. Ehdin välillä nauraa makeasti. Meillä on hyvä tunnelma ja silti sattuu paljon.

Välillä katson kelloa. Eikö vieläkään tämän pidemmällä? Eikö tämä nyt etenekään nopeasti? Alan olla väsynyt. Unen vähyys tuntuu supistuksen välillä. Olen raukea. Yritän levätä. Käyn sängyllä makuulla muutaman supistuksen välin. Kuinka kauan vielä pitää jaksaa?

Supistusten pitkät välit ihmetyttävät. Vertaan aiempaan ja luulen, että tulossa on vielä tiuhempaa ja rajumpaa. Miten voin sitten enää jaksaa? Tällä vauvalla on kuitenkin ihan oma tiensä. Tässä synnytyksessä supistukset ovat alusta pitäen voimakkaita, niiden välit säilyvät, mikään ei mene samassa tahdissa kuin aiemmissa (jotka olivat kulultaan ”samanmuotoisia”). Pelkään turhaan. Avautuminen alkaa olla lopullaan. Välit ja kivut vuorottelevat. En yritä mitään, valitan ja huudan, annan tapahtua.

Avautumisen loppuvaiheessa lapsivesi on vielä tallella. En ole halunnut vauhdittaa kalvojen puhkaisulla. On ollut tuntu, että näinkin on tarpeeksi rajua. Olen halunnut kalvon salliman pehmeyden. Nyt kalvot puhkaistaan. Kätilö olettaa vauvan syntymän olevan nyt ihan käsillä. Mutta se ei ole. Tulee uusi suvantovaihe, uudet tuutulaulut, hiljaisia tasaisia aaltoja. Minä rauhoitun, laulan, otan vastaan. Tunnen kuinka vauva vähä vähältä laskeutuu. Maanittelen, kutsun: ”Tule! Tule jo! Tule äidin luo!” Kaksi kätilöämme odottavat valmiina auttamaan vauvan maailmaan. Nojaan mieheen. Hän itkee. Minä laulan vauvalle, odotan, laulan.

Tarpeeksi! Vaihdan asentoa, rajumpaan, epämukavampaan. Kunnon supistuksia! Aika tuntuu pitkältä. Nyt sinun täytyy jo syntyä! Kätilö joutuu opastamaan ponnistamisessa. Tällä kertaa se ei tulekaan luonnostaan ja helposti. Teen mitä käsketään: vauvan on nyt synnyttävä! Minä haluan tämän päätökseen!

Ja hän syntyy

– kuitenkin helposti, kuitenkin nopeasti.

Ponnistusvaiheeksi merkitään yhdeksän minuuttia. Vauva on tullut kymmenen tuntia ensimmäisen supistuksen jälkeen.

Olen väsynyt. Siirryn sängylle.

Kätilöt huomaavat, että vauvan lyhyessä napanuorassa on ollut solmu.

Olemme siunattuja: se ei ole missään vaiheessa kiristynyt. Istukka on täydellinen. Sydänääniä seurattiin pitkään. Hapenpuutteesta ei ole mitään merkkejä.

Vauva on suloinen. Huokailen ja lepään. Vauva katselee isäänsä. Hän on lapsenkinan peitossa. Piirteet ovat sirot, tutun oloiset. Hän hakeutuu rinnalle, etsii otetta pitkään, löytää, saa ensiaterian. ”

7. kertomus

Mahdollisen toisen synnytyksen kohdalla toivomme ja uskomme käyttävämme laulamista vielä aktiivisemmin."

8. Kertomus

"Heti ensimmäisten supistusten alettua aloin muistuttmaan itseäni "leuka rentona" ja "hartiat alas". Supistusten ollessa vielä helppoja huokailin vain hiljaisesti haata. Mitä pidemmälle edettiin sitä voimakkaammin ja kovemmalla äänellä huokailin. Haa oli käytössä koko synnytyksen ajan. Se tuntui kaikkein omimmalta. AOUMia käytin myös mutta se ei tuntunut niin luontevalta. Mies hieroi selkääni aina supistusten tullessa ja muistutti että pidä leuka rentona. Kun supistukset kävivät jo oikein kipeää sai haa seurakseen uuden hokeman "vauva ulooooooooooosh". Se helpotti kun tiesi että mitä enemmän sattuu sitä nopeampaa paikat avautuu. Viimeisten supistusten aikana, juuri ennen ponnistamista haa tuli jo niin möreänä mölisemisenä että ulkopuolista olisi varmaan jo pelottanut... Vauva syntyi yhdellä ponnistuksella matalan mölinän avustamana. Kun pää oli ulkona kätilö pyysi himmaamaan ponnistamista. Se oli vaikeaa kun koko keho yritti ponnistaa vauvaa ulos. Tässä vaiheessa muistin YHY-YHYn. Ja se auttoi. Mielikuvien avulla kuvittelin ikään kuin kohdunsuun sulkeutuvan ja pitävän vauvaa paikoillaan. Ja miten jokainen YHY pidättää vauvaa vielä minun sisässäni. Selvisin ilman yhtäkään repeämää tai naarmua ja tyttö painoi 3890g. Kohtu työnsi vauvan ulos minun mölistessä. Ihanaa.
 
Koska käytin ääntä koko synntyksen kulun ajan pystyin pysymään koko ajan rentona. En kertaakaan puristanut hampaita yhteen tai käpertynyt kipuuni. Synnytyksen loppuvaiheessa ihmettelin itsekin kun olin niin letku. Mutta tajusin että olen jo monta tuntia rentouttanut kroppaani aktiivisesti ja kiinnittänyt siihen huomiota. Sen takia se onnistui niin hyvin. Muuta kipulääkitystä minulla ei ollut kuin oma ääneni, tunnin verran sairaalan amme ja miehen hieronta. Jossain vaiheessa ammeessa maatessani supistusta vastaanottaessani mieskin uskaltautui huokaamaan haata hieroessaan selkääni, ja se tuntui äärettömän ihanalta. Tuntui että mies oli kivussa mukanani. Se rentoutti aivan älyttömästi!
 
Äänenkäytön avulla pysyin rentona ja synnytys eteni nopeasti. Minulla riitti voimat erinomaisesti koska energiaa ei kulunut kropan jännittämiseen ja kivun pelkäämiseen.
 
Kiitos sinulle hyvästä kurssista. Siitä oli paljon hyötyä ja sain aivan ihanan luonnollisen synnytyksen joka sai edetä omalla vauhdillaan ilman että siihen puututtiin lääkeillä tai turhilla toimenpiteillä."
 

9. Kertomus 

"Kiitos viime keväisestä synnytyslaulukurssistasi Kättärillä!!! Kurssistasi oli todella paljon hyötyä!! Teet todella arvokasta työtä, paljon kiitoksia!! Kurssistasi oli paljon hyötä sekä synnytykseen että vauvan hoitoon. Synnytyksessä minua auttoi äänen käytön lisäksi etenkin myös kaikki antamasi vihjet ja vinkit, jotka olet omakohtaisesti käynyt läpi eli tosi mahtavaa kun jaat avoimesti näitä omia kokemuksia. Erityisen tärkeää oli, kun kerroit avautumisvaiheen tärkeydestä ja kuinka tärkeää on mielen vaikutus avautumiseen, se, että täytyy itse todella haluta ja tahtoa avautua!! Käytin mieltä, (päätä), ääntä ja mielikuvia (esim. mielikuvaa, visualisointia tunnelista joka avautuu) polttosupistusten aikana. Työstin kehoa äänellä ja joogamaisilla asennoilla. Näyttämäsi konttausasento, ja selän lepuutus siinä olivat aivan mahtavia, työstin ja rentoutin kehoa tässä asennossa varmaan pari kolme tuntia. Olen täysin vakuuttunut siitä, että se, että en revennyt yhtään eikä minua täytynyt leikata pätkääkään, olivat synnytyslaulun sekä avautumisasian työstämisen ansiota!!!! Kiitos siitä sinulle. Täysin ilman kiputuslääkitystä en pärjännyt, sillä synnytykseni oli pitkä kesti n. 15 tuntia, lopussa supistukset yltyivät super kivuliaiksi, jolloin oli pakko ottaa epiduraalia, joka auttoi paljon ja soi lepoa hetkeksi. Ponnistuskipu ja sen rankkuus ylittivät myös kuvitelmani siitä, siis oli paljon kamalampaa kuin olisin ikinä kuvitellut. Todella tuntui siltä, että tähän kuolen. Silloin muistin sanasi siitä, että kun tuntuu, että juuri nyt ei enää kestä sekuntiakaan, niin siitä jo aivan kohta vauva syntyykin. Juuri näin kävi minulle eli juuri tuon huippukamalan hetken jälkeen, kun tuntuu että ei pysty enää jälkeen vauva tuli kuin tulikin ulos. Eli tuokin antamasi vinkki valoi uskoa, että kyllä tästä kai kuitenkin selvitään,,,, Ja onneksi oli myös ihanat kätilöt, jotka saivat myös tsemppihenkeä hienosti luotua!

Tuutulauluosuus on myös valtavan tärkeä. Vinkkisi siitä kuinka todella pitää mennä vauvan energiatasolle kun yrittää häntä nukuttaa kaikin aistein myös hitain käden silityksin on ollut todella hyödyllinen ja muutenkin edesauttanut ymmärtämään vauvan maailmaa ja hoitamista.

ja vielä se, että tarjoat mahdollisuuden kertauksille oli tärkeää. tällöin asiat ehtivät hautua ja muhia päässä, äänessä ja kehossa, ja oli hyvä kerrata ja syventää näitä asioita vielä kertaustunnilla ennen synnytystä."

10. kertomus

"Kävimme mieheni kanssa luonasi synnytyslaulamassa ja toivoit, että kertoisin miten synnytys lopulta meni.Oma äänenkäyttö jäi tälläkin kertaa hiukan hallitsemattomaksi, mutta itse synnytys sujui ihanasti ja Lentoon levyn kappaleella 7 oli tähän todella suuri vaikutus. Olin kuunnellut tuota kappaletta netin kautta ja ihastuttuani siihen ostinkin silloin levyn sinulta. Synnytystä edeltävänä yönä, (viides supisteleva nyt varmaan lähdetään yö) laitoin tuon kappaleen hiljaisena makuuhuoneeseen soimaan ja nukahdin. Hyväuninen mies ei sammuttanut soitinta ja kuuntelinkin unen ja pienten supistusten läpi musiikkia todella rentona. Aamulla olin energisempi kuin moneen viikkoon eikä päivällä supistanut lainkaan.

Olin tytön kanssa kaksin kotona ja hiukan peloissani synnytyksen alkaessa napakasti illalla. Mies onneksi tajusi heti kotiuduttuaan tilanteen sillä Haikaranpesään päästyämme olin jo yli 7cm auki. Matkalla autossa mies kähisi epätoivoisesti, että matalampaa ääntä, vaan suoraa huutoa taas mentiin. Mutta kun synnytyshuoneeseen päästiin taivas aukeni. Pyysin heti Lentoon levyä ja tietysti tuota 7. kappaletta toistolla ja pääsin altaaseen.Tunnelma oli uskomattoman rauhallinen, huuto vaihtui ilokaasumaskiin ja kuuntelemiseen.
Jossain vaiheessa toisto meni pois päältä ja lipsahdettiin 8. kappaleen puolelle ja silloin kähisin kiivaasti että "Mä tarviin sen biisin 7". Keinuimme miehen kanssa yhdessä vedessä enkä tuntenut enää kipua lainkaan vain uskomatonta rauhaa.Edes tuota "nyt en enää jaksa vaihetta" ei ennen ponnistusta tullut. Sain ponnistaa suloisen tytön veteen ja musiikki soi taustalla elämän ensimmäiset tunnit aina synnytyssalin sulkemiseen saakka, kun kätilö totesi että jätetään se siivoojan iloksi.

Kiitos, että olit myötävaikuttamassa upeaan synnytykseen ja rauhallista joulun odotusta perheellesi!"

11. kertomus 

"Tässä meidän jouluinen synnytystarinamme:
 
Neljännen adventtisunnuntain jälkeisenä yönä ompelin esikoiseni joululahjan, pienen pellavakankaasta tehdyn norsun, valmiiksi ja käärin sen lahjapaperiin. Silloin en vielä arvannut, että muutaman tunnin kuluttua olisin jo kätilöopistolla vauvaa hakemassa. Yöllä heräsin johonkin hyvin märkään ja luulin, että lapsivesi oli mennyt. Napsautin valot päälle ja säikähdin huomatessani, että se märkä olikin verta. Soitin kätilöopiston päivystykseen ja minua kehotettiin tulemaan aamulla tarkastettavaksi, koska supistuksia tai kipua ei tuntunut. Pian supistukset kuitenkin alkoivat ja soitin uudelleen, nyt synnytysosaston puolelle. Minua pyydettiin tulemaan heti ja varmuuden vuoksi ambulanssilla.
 
Sairaalassa lääkäri totesi, että vauvalla kaikki tuntuu olevan hyvin, mutta minä lähtisin sairaalasta vasta vauva kainalossa. Synnytysosastolla minua odotti ystävällinen kätilö. Kerroin hänelle toiveestani saada kokea mahdollisimman luonnonmukainen synnytys. Halusin käyttää ääntäni apua rentoutumisessa, toivoin voivani liikkua mahdollisimman paljon, olla halutessani suihkussa ja käyttää lämpöpakkauksia kivunlievityksenä. Kätilö toi kiikkutuolin ja jumppapallon sekä pyytämäni lämpöpakkaukset. Sain käydä taloksi ja tehdä oloni mahdollisimman mukavaksi. Laitoin valot himmeiksi, etsin radiosta rauhoittavaa joulumusiikkia, huokailin hiljaa aa-vokaalia supistusten ajan. Huokailu teki oloni tyyneksi ja rauhalliseksi.
 
Suihkussa vietin aikaa reilun tunnin, ehkä kauemminkin. Veden rentouttava voima on valtava. Nautin siitä ja lauloin suihkussa ja liikuin sen verran, mitä pikkuinen tila antoi myöten. Mieheni pääsi mukaan synnytykseen puolenpäivän aikoihin. Vauvan sydänäänet olivat jatkuvasti seurannassa. Supistukset olivat jo ihan jämäköitä, mutta vielä sangen siedettäviä. Jokaisen supistuksen otin äänelläni vastaan. Nyt ääni oli jo voimakkaampi kuin alussa ja aa-vokaali oli jossain vaiheessa muuttunut aoum-äänteiksi. Liikuin supistusten ajan ja annoin käsien kulkea kehollani ja auttaa minua rentoutumaan. Kun supistusten voima tuntui kasvavan kovasti, kokeilin ilokaasua (jota en ensimmäisessä synnytyksessäni tohtinut edes kokeilla, kun pelkäsin pahoinvointia). Ilokaasu auttoi ihanasti. Kun supistus oli tuloillaan, vedin ilokaasua syvän henkosen sisään ja uloshengityksen ajan tein aoum-ääntä. Toistin tätä kunnes supistuksen terä laantui. Seisoimme mieheni kanssa sylikkäin, minun selkäni miehen vatsaa vasten ja keinutimme hiljaa toisiamme. Supistusten välissä istuin jumppapallolla lämpöpussin päällä ja pyöritin lantiotani. (Kiitos tästäkin vinkistä, kurssiltasi senkin sain :). Ja aina ennen uutta supistusta silitin poskiani hiljaa ja huokailin aa-vokaalia ja muistutin itseäni, että rentoutapas nyt se leukasi...
 
Näillä kuvioilla pärjäilin iltaan asti, kunnes kätilö totesi, että voisi olla aika puhkaista kalvot, jotta kohtuni ei kovin väsyisi. Kohdunsuu oli lähes auki, 9 cm rentona ja 10 cm supistuksen aikana. Annoin luvan kalvojen puhkaisuun ja sen jälkeen kaikki sujui nopsaan. Lapsivesi oli kauniin puhdasta ja sain siirtyä synnytysjakkaralle ponnistusvaiheeseen. Minua ponnistutti jo niin kovin... mutta vielä ihan en saanut lupaa. Jälleen kerran muistui mieleeni ohjeesi synnytyslaulukurssilta: pidätin ponnistamisen tarvettani yhhyhhyhhyhhyh-äänteellä. Ja kas, sekin toimi! Vihdoin sain helpottavan luvan ponnistaa. Ääni, jota nyt käytin, oli todella voimakas, paljon voimakkaampi kuin olisin kuvitellut. Seuraavaan synnytykseeni annoin mielessäni itselleni kotiläksyn: minun tulee miettiä ja harjoitella ponnistusvaiheen äänenkäyttöä. Luulen, että nyt ääneni kiristyi jonkin verran ja olisin voinut paremmin rentouttaa itseäni rennommalla, vaikkakin voimakkaalla äänellä.
 
Aluksi ponnistin lujaa, mutta lopulta melko kevyillä ja rauhallisilla ponnistuksilla poikamme syntyi maailmaan. Tippa taisi tulla silmään sekä isällä että äidillä, kun sain syliini lämpimän, elävän lapsen, meidän jouluvauvan. Kaikki meni siis aivan toiveitteni mukaan ja verenvuotokin, jota oli koko ajan jonkin verran, osoittautui vaarattomaksi, eikä ollut merkkinä mistään vakavammasta.
 
Sydämelliset kiitokset synnytyslaulukurssistasi. Siitä sain paremmat eväät kuin etukäteen osasin arvatakaan. Että se todella toimii! Minua myös ilahdutti huomata, että kaikki kolme kätilöä, jotka olivat mukana synnytyksessäni, suhtautuivat positiivisesti äänenkäyttööni.
 
Kaikkea hyvää sinulle ja paljon onnea uudelle vuodelle." 

 12. kertomus

"Halusin kiittää sinua vielä loistavista neuvoista, jotka annoit 20.3.2009 
pidetyssä synnytyslauluryhmässä Kätilöopistolla. Kysyin silloin neuvoja, 
miten saisi käytettyä ääntä hyväksi myös ponnistusvaiheessa, joka 
aikaisemmassa synnytyksessäni oli todella raju ja pitkä. Kehoitit käyttämään 
kirjainta M.
 
Olin jo päättänyt silloin että muistaisin tämän neuvon synnytyksen ja paljon 
pelkäämäni ponnistusvaiheen koittaessa. Ja niin teinkin Neljän minuutin 
ponnistuksen ja M-kirjaimen laulamisen jälkeen tyttäremme rääkäisi 
ensimmäisen kerran. Jälkeenpäin kätilöopiskelija kertoi miten hän ihaillen 
kuunteli minua kun "murisin" ponnistaessani=) (M oli muuttunut matalaksi 
murinaksi) Hänestä se oli kaunista ja kehui ihanasti minua synnyttäjänä!
 
Nyt kun jälkikäteen muistelen ponnistusta ja koko synnytystä yleensä, jäi 
siitä todella hyvä mieli. Ponnistusvaihe ei ole enää peikkona mielessäni ja 
uskon sen johtuvan suurelta osin siitä että osasin käyttää neuvojasi oikein 
ja pysyin rentona loppuun asti.
 
Suurkiitos siis synnytyslaulusta ja sinun työstäsi parempien synnytysten 
puolesta!"

13. kertomus

"Osallistuimme keväällä synnytyslaulukurssillesi, ja nyt viestisi 
saatuasi muistin, että toivoit kurssilla saavasi kuulla kokemuksiamme 
synnytyslaulusta.

Meille syntyi pikku-neiti huhtikuussa. Synnytys käynnistyi yöllä 
lapsiveden menolla, jonka jälkeen supistuksia alkoi tulla melko 
tiheään, n.15 min.välein. Lauloimme yhdessä mieheni kanssa 
aaa--uuta supistusten tullessa aina aamuun asti, kunnes saimme 
sairaalasta ohjeen lähteä ajelemaan kohti Hyvinkäätä, jossa vauvamme 
syntyi. Sairaalaan päästyämme supistusten väli harveni, mutta ne 
harvat supistukset joita oli, olivat todella voimakkaita. Niiden 
aikana ainoa mikä auttoi oli puolikumara ja nojaava asento, mieheni 
antama alaselän hieronta sekä syvä ja matala aaaaaa-ääni. Muut 
vokaalit eivät tulleet kuuloonkaan, sillä ne eivät tehonneet kipuun 
ollenkaan! Hermostuin kun mieheni yritti laulaa välillä u-vokaalilla. 
Tätä aaa-ääntelyä jatkui supistusten tullessa 12 tuntia aina 
iltakuuteen asti, kunnes pääsin synnytyssaliin, jossa laitettiin 
vauhtia supistuksiin tipalla. Tippaletkussa ollessani en päässyt 
liikkumaan ja kipukin oli niin kovaa, etten olisi halunnut edes nousta 
sängystä mihinkään. Kohdunsuu aukesi tuossa vaiheessa oikein 
rytinällä, ja ollessani 7cm auki teki aivan hirvittävästi mieli 
ponnistaa. Itse olin  niin tolkuttoman väsynyt ja sekaisin, että en 
juuri ajatellut muuta kuin sitä kipua ja ilokaasunaamaria, josta 
onneksi oli myös hieman apua. Mieheni kuitenkin muisti 
yhy-yhy-yhy-äänen, ja ihmetyksekseni yhy-yhy tehosi todella 
loistavasti siihen, että pystyin olemaan ponnistamatta. Sain lopulta 
myös epiduraalin, joka tuli kuitenkin ilmeisesti aavistuksen liian 
myöhään. Lapsemme syntyi loppujen lopuksi todella vauhdilla. 
Ponnistusvaiheessa karjunta oli (kuulemma) aika eläimellistä, syvää ja 
matalaa, mutta itse luulen ponnistusvaiheen sujuneenkin niin vauhdilla 
(10 minuutissa) siitä syystä, että pidin koko ajan synnytyssalissa 
mielessä ajatuksen siitä, että "avaudun uudelle elämälle."

Hyvinkäällä henkilökunta suhtautui tosi upeasti meidän "lauluihin", 
kätilökin oli kuulemma muutama vuosi sitten käynyt kurssillasi.

Nyt tyttären syntymän jälkeen laulamme joka päivä erilaisia lauluja, 
musiikilla on ihmeellisen rauhoittava vaikutus pikkuneitiin. 
Iltakitinöihin auttaa yllättävän hyvin myös pelkät vokaalilaulut, 
näinköhän ne ovat tuttuja sieltä kohtuajoilta, ja sen takia 
rauhoittavat niin hyvin?!

Kiitokset siis vielä näin jälkikäteen hyvästä ja hyödyllisestä 
kurssista, ja oikein rentouttavaa ja hyvää kesää!"

 14. kertomus

"Vielä raskauden alussa synnytys tuntui ajatuksena kovin etäiseltä ja vieraalta, vaikka alkoikin tunkeutua tajuntaani viikko viikolta useammin. Raskauden puolen välin tienoilla törmäsin sattumalta synnytyslaulukurssiin internetissä. Äänenkäytöstä laaja-alaisesti kiinnostuneena päätin osallistua mieheni kanssa kurssille joulukuussa 2008, jolloin laskettuun aikaani oli vielä lähes 3kk. Kurssi jäi mieleen oivaltavana ja miellyttävänä kokemuksena, ja päätin vaalia oppimaani mielessäni synnytykseen asti. Vaikka synnytys pysyi aina alkamiseensa asti salaisuutena, minulla oli aavistus, että synnytyslaulu saattaisi olla avuksi.

Minulla oli monenlaisia ennakkoajatuksia ja toiveita synnytyksen suhteen, vaikkakin olin koko ajan valmistautunut siihen, että synnytys on lopulta täysin ennakoimaton, eikä tiukoilla odotuksilla kannata kahlita mieltään. Neuvolassa terveydenhoitajani kysyi minulta synnytyssuunnitelmaa – toki samaisella hyvin väljällä periaatteella - , ja paperilla suunnitelmani vaikutti seuraavalta: Avautumisvaiheessa olen mahdollisimman paljon pystyasennossa. Tanssin ja supistusten aikana rentoutan itseäni äänellä. Hämeenlinnan Keskussairaalassa toivon pääseväni joko altaaseen tai puolapuihin roikkumaan avautumisvaiheessa. Ensisijaisesti toivon selviäväni ilman kivunlievitystä, mutta jos tarve tulee, niin kokeilen ilokaasua ennemmin kuin epiduraalia. Ponnistusvaiheessa olen synnytysjakkaralla pystyasennossa. Vauvan syntymän jälkeen toivomme mieheni kanssa pääsevämme sairaalan perhehuoneeseen.

Neljä päivää ennen laskettua aikaa heräsin keskiviikkoaamuna siihen, että patja oli hieman märkä ja vessaan mennessäni pönttöön lorisi muutama desi kirkasta nestettä. Ensimmäinen tunne oli jonkinlainen innostuksen ja järkytyksen risteytys: eihän se vielä tapahdu, ensisynnyttäjillä menee aina yliajalle! Äitiyspolilla pyydettiin tulemaan rauhassa illemmalla sairaalaan, elleivät supistukset ala aiemmin. Kävelimme sairaalaan parin kilometrin matkan kaikessa rauhassa naureskellen dramatiikan täydellistä puuttumista. Sairaalassa oli kiireinen tunnelma, ja kesti jonkin aikaa ennen kuin minut tutkittiin. Tutkimuksissa todettiin, että minulta ei ollut lapsivesi mennyt, ja kun minulla oli vain heikkoja supistuksia, niin meidät päätettiin kotiuttaa seuraavana aamuna. Neste jäi täydeksi arvoitukseksi.

Seuraavan päivän ajan minulla oli  heikkoja supistuksia jatkuvasti, ja yöllä en juuri nukkunut. Perjantaiaamuna supistukset olivat hieman voimakkaampia, ja minulla oli vaikeuksia kävellä neuvolaan. Neuvolassa terveydenhoitaja minut nähdessään veikkasi, että viikonloppuna meillä on jo nyytti kainalossa. Iltapäivällä supistukset tihenivät ja voimistuivat ja tulivat alle kymmenen minuutin välein. Odottelin kotona kuutisen tuntia laulaen aa:ta supistusten aikana. Väleissä tanssin ja mieheni hieroi selkääni. Illalla minusta ei vielä tuntunut liian pahalta olla kotona, mutta mieheni sanoi, että haluaa sairaalaan. Siskoni heittäessä meitä sairaalaan tunnelma oli sellainen, että muutaman tunnin kuluttua ollaan jo tositoimissa.

Sairaalan tutkimuksissa olo oli epäuskoinen, kun kätilö sanoi, että kohdunsuu on vasta puoli senttiä auki, eikä synnytys ole kunnolla käynnissä. Hämmennyin, mutta uskoin silti, että voiton puolella ollaan. Tunti kului ja useampi ja otin haastavat supistukset vastaan aa-äänteellä lisäten mukaan oo-uu-mm. Sain äänen avulla rentoutettua itseni todella hyvin. Yöllä kätilö tuli sanomaan, että minun kannattaisi ottaa jotain kipulääkettä, että saisin hieman levättyä. Tämä lause hivutti mieleeni  hurjan aavistuksen siitä, että synnytykseni saattaisi kestää paljon kauemmin kuin uskalsin edes ajatella. En kuitenkaan vielä ymmärtänyt tosiasioita ja sanoin, etten halua levätä vaan aktiivisesti synnyttää. Kätilö katsoi minua silmiin, nyökkäsi ja sanoi poistuessaan: ”Niin, olisihan se mukavaa.”

Yöllä olin pystyssä istuviltaan ja seisoviltaan sillä pelkäsin etten kivuilta kykene asettumaan maate. Yöllä lopen väsyneenä kävin varovasti kyljelleni ja jatkoin laulun voimalla eteenpäin tunti tunnilta väsymyksen tärisyttäessä kehoani hallitsemattomaan horkkaan. Aamulla en kivuiltani pystynyt olemaan juuri missään muualla kuin istumassa keinutuolissa. Kaikki salit olivat koko ajan varattuina ponnistusvaiheisille; ei tietoakaan altaista tai puolapuista. Keinutuolissa kykenin jotenkuten ottamaan supistukset vastaan keskittymällä sataprosenttisesti aa-uu- äänteeseen. Mies tuki rennompaan ääneen aina kun ääni meinasi kiristyä.

Väsymys ja kipu alkoivat kuitenkin kalvaa voimia, ja sanoin miehelleni, että nyt tarvitsen jotain apua. Pyysin kätilöltä mahdollisuutta saada ilokaasua. Kiireinen kätilö vastasi, että valitettavasti kaikki ilokaasumaskit ovat käytössä, ja poistui. Henkisten voimavarojen varanto oli pahasti hiipumassa. Sinnittelin supistuksesta toiseen jonkin aikaa, kunnes kutsuin kätilön paikalle ja kysyin olisiko jotain pienimuotoisempaa kivunlievitystä kuin epiduraali. Hän tarjosi Oxynormia, lihakseen pistettävää kipulääkettä. Kipulääke vei hetkeksi pahimman terän, mutta antoi sivuvaikutuksena hallusinoivan sekavan olon. Tätä kipulääkettä en ottaisi toiste. Lepäsin sekavana tunnin verran ja melko pian kivut olivat jo taas vähintään entisenlaisia.

Kokosin voimani ja pyysin miestä taluttamaan minut suihkuun, josko se hieman auttaisi. Tuskissani suihkun kahvoissa roikkuessani huomasin, että vesi alkoi nousta. Mieheni huusi ulkopuolelta, että suihku kiinni, lattia lainehtii. Näin. Ilmoitimme kätilölle viasta ja hetken kuluttua keinutuolistani näin, kun juro viiksekäs putkimies astui sisään suuren imukupin kanssa. Äijän ilme oli kuulemma näkemisen arvoinen, kun mylvivä synnytyslaulu kajahti häntä vastaan oviaukossa.

Jossain vaiheessa huomasin, että ruoka-annoksia vain tuli ja meni, enkä ollut juurikaan syönyt tuntikausiin. Illalla kätilö tuli sanomaan, että nyt on vapaana synnytyssali, jossa on ilokaasua. Minut siirrettiin saliin, ja aloin opetella maskin käyttöä. Sain ilokaasua tulemaan, ja se vaikutti päähän, muttei mitenkään vienyt kipujani. Synnytyslaulu toimi edelleen parhaiten. Kun nousin pystyyn mennäkseni vessaan, kipu yltyi kuitenkin niin rajuksi etten enää pystynyt rentoutumaan, ja minulle tuli sellainen olo, että tästä kivusta en selviä. Roikuin mieheni käsivarressa ja sopersin pyynnön epiduraalista. Kohdunsuu oli tarpeeksi auki, joten anestesialääkäri pyydettiin paikalle. Pöydällä maatessani tunnelma oli sanoinkuvaamaton, kun tiesin, että selkäytimeeni työnnetään neulaa samalla kun raivoisat supistukset kulkivat lävitseni. Epiduraali auttoi lähes saman tien ja aivan täydellisesti. Hetki oli taivaallinen, vaivuin uneen. Reilun tunnin kuluttua havahduin supistusten voimistumiseen. En tuntenut kipua, mutta paineen tunne muuttui aiempaa intensiivisemmäksi. Olimme mieheni kanssa kahden ja aloin ähkiä siihen malliin, että mieheni sanoi: ”Kuulostaa siltä, että synnytät.” Pyysin kätilön paikalle, ja kohdun suuta katsoessaan hän sanoi: ”Kymmenen senttiä auki, saat alkaa ponnistaa.” Tunsin itseni hyvin energiseksi. Vihdoinkin jotain tapahtuu! Tässä vaiheessa käytössä ei ollut enää kivunlievitystä, mutta en kuitenkaan kokenut loppuvaihetta kivuliaaksi. Se oli eteenpäin vievää täyttä tohinaa. Supistusten välissä oli pakottava tarve tehdä jotain, ja tällöin muistin neuvosi yy-äänteestä. Se piti mielen sopivasti aisoissa. Puolen tunnin kuluttua seurasi elämäni ihmeellisin hetki keskiyön kynnyksellä: Paine helpotti ja kuului kaunis rääkäisy. Kurotin katseeni ääntä kohti. ”Onneksi olkoon, se on poika.”

Jälkeenpäin ajattelen, että synnytyslaulu oli korvaamaton apu läpi 32 tunnin avautumisvaiheeni. Lopun täydessä uupumisessa myös epiduraalilla oli paikkansa. Jos saan tilaisuuden synnyttää uudelleen joskus, olen varma, että käytän ääntä silloinkin, mutta en pistä pahakseni, jos epiduraali jää pois. Kaikkea hyvää sinulle!"

15. kertomus

"Osallistuin Kätilöopiston tiloissa järjestetylle 
synnytyslaulukurssillesi viime syksynä. Synnytin pirteän poikavauvan 
tammikuussa 2009 Naistenklinikalla ilman lääkkeellistä kivunlievitystä 
synnytyslauluoppejasi soveltaen. Toivomuksenani oli pystyä olemaan 
kotona mahdollisimman pitkään ennen sairaalaanmenoa, ja sekin onnistui.

Erityisen hyödyllisenä koin neuvon pitää leuka rentona supistusten 
ajan. Se todella auttoi! Kivunhallinnassa auttoi myös tehokkaasti, kun 
hoin mielessäni neuvojesi mukaan "mä avaudun, mä teen tilaa vauvalle".

Haluaisinkin kiittää todella hyödyllisestä kurssista. Ilman sitä en 
olisi  uskaltanut luottaa yhtä hyvin itseeni ja omaan kehooni 
synnytyksen edetessä."

16. kertomus

"Kiitokset erinomaisesta synnytyslaulukurssista! Synnytin esikoistyttöni lokakuussa ja pitkälti laulukurssin ansiosta (sekä tutun kätilön mainioilla "pysy niin kauan kotona kuin pystyt" -ohjeilla) oma synnytyskokemukseni oli erinomainen, tottakai hurja, mutta samalla jotenkin voimauttava. Oli upea kokea, mihin oma keho pystyy! Supistukset alkoivat aamulla klo 5:30, ääntä käyttämällä ja joogatyyppisesti keinutellen jaksoin kotona melkein klo 15 saakka. Sitten sairaalaan, jolloin homma oli jo hyvässä vauhdissa (7 cm auki) ja vauva syntyi klo kello 18 jälkeen.

Tavoitteenani ei ollut kipulääkkeetön synnytys ja yhden epiduraalin ehdin sopivasti sairaalassa saada (tämäkin oli mielestäni tärkeää, että riitti voimia ponnistamiseen ja vauvan ihmettelyyn ja hoivaamiseen tulevina päivinä). Mutta ilman äänenkäyttöä en olisi todellakaan jaksanut pysyä kotona niin pitkään. Ja kyllähän se vähän niin että, että kun sairaalan ovesta astuu sisään, sitä muuttuu potilaaksi ja jollakin tapaa menettää kontrollin omaan kehoon.

Tuhannet kiitokset vielä!" 

17. kertomus

"Hei,

Yhdistelmä ilokaasu-spinaalipuudutus-laulu toimi minulla niin, ettei 

pahempaa paniikkia päässyt syntymään missään vaiheessa. Synnytys alkoi 

lapsiveden menolla aamukolmelta, sairaalassa olimme yhdeksältä (olin 

ilmeisesti jo varsin paljon auki) ja poika syntyi jonkinlaisesta muunnetusta puoli-istuvasta 

asennosta varsin helposti 13.22. Lauloin lähinnä aoum:ia, supistusten 

aikana ilokaasumaskiin, joka mukavasti vaiensi ääntä kuulumasta kovin 

kauas (naapurihuoneessa taisi olla vaikeammat paikat). Muun ajan 

rentouduin, kätilöt kehuivatkin minua siitä. Tunsin aoumin ja 

ilokaasun vaikuttavan yhdessä oikein tehokkaasti, vaikka toki pelkkä 

syvään hengittäminen ja rentoutuminen olisi auttanut alkuun. Muutaman 

tiukemman supistuksen aikana ääni tahtoi nousta ja muuttua 

haukkovaksi, mutta sain aina tilanteen nopeasti hallintaan laskemalla 

ääntä. "Yhy" oli myös pari kertaa käytössä, vaikka ponnistamisen 

tarvetta joutui lopulta melkein odottelemaan.

Aoum auttoi muuten myös pari ensimmäistä päivää lapsivuodeosastolla 

imetyksen aiheuttamissa supistuksissa. Olen sittemmin laulanut sitä 

imettäessäni ihan vain vauvaa rauhoittaakseni (ajattelin että hän jo 

tuntisi laulun), koska imetyksen kanssa on ollut vähän 

harjoittelemista meillä molemmilla. Nyt se alkaa jo sujua. Poikanen on 

rauhallinen ja suloinen. Hänen isot silmänsä harittavat ihanasti.

Kiitos kurssista!"