Äitien kertomuksia

Tälle sivulle tulee äitien ja isien kertomuksia synnytyksestä ja äänenkäytöstä synnytyksessä. Sivu on avattu 26.11.07. Jos haluat jakaa oman synnytyslaulukertomuksesi muiden kanssa, niin laita se minulle mailissä. Sinun kokemuksesi voi kannustaa muitakin löytämään oman äänensä! Kiitos näistä ihanista, ainutkertaista kertomuksista! Kertomuksissa ei ole kenenkään nimiä. Aiempia kertomuksia löytyy myös Synnytyslaulu-kirjasta. Lauluisin terveisin, Hilkka-Liisa

hilkka-liisa.vuori et saunalahti.fi

Ohessa 34 naisten jakamaa kertomusta. Uusimmat kertomukset viimeisinä. Päivitetty 11.6.2021

Sydämeni kiitos teille!

1. kertomus

”Olimme mieheni kanssa pitämälläsi synnytyslaulukurssilla kesän alussa.
Haluan nyt kertoa miten se oli avuksi synnytyksessä.

Tyttäremme syntyi heinäkuussa 07 Kätilöopistolla. Olin ollut toista viikkoa sitä ennen neuvolassa seurannassa alkavien raskausmyrkytysoireiden vuoksi, ja kaksi päivää ennen hänen syntymäänsä meidät otettiin päivystysosastolle sisälle. Synnytystä alettiin käynnistää syntymäpäivän aamulla kohdunsuuta pehmentävillä pipanoilla. Raskausmyrkytys oli kohtalainen, mistään vakavasta tilasta ei onneksi ollut kyse.

Synnytys alkoikin käynnistyä jo ensimmäisen pipanan jälkeen, ja mieheni kanssa (joka onneksi oli vapaalla töistä!) seurasimme uteliaina ja jännittyneinä tiheneviä ja kohoavia supistuskäyriä. Hengittelin ja mumistelin, ja ilahtuneena ajattelin että tämähän on aivan ok, homma pysyy hallinnassa ja pystyn itse vaikuttamaan kehooni ja liitämään supistuksen harjalla, vähän niin kuin surffaisi, luulen. Kävimme kävelylläkin! Supistukset olivat tuolloin 5 min välein.

Kysyimme kätilöltä, miten korkeaksi nuo käyrät nousevat (olivat silloin sadassa) ja kuinka tiheäksi ne kiihtyvät, jotta voi sanoa synnytyksen alkaneen, ja hän vain selitti aparaatin toimintaa. Sitten laitettiin toinen pipana.

Sitten laululle alkoi olla todella käyttöä. Ennakoivien supistusten kanssa, jotka olivat tosi kovia, olin harjoitellut tätä koitosta. Menin suihkuun, liruttelin kylmää vettä ranteille ja kuumaa vettä lanteille ja yritin "lauleskella rentoutuneena" a ja aou, mutta ajattelin että 20 supistusta kestän (supistusväli oli 1,5min...); kahdeksan jälkeen katsoin kellosta että mulla on puoltoista minuuttia aikaa saada vaatteet päälle ja sännätä huoneeseen hakemaan apua (en tajunnut että suihkun vieressä oli myös hälytin), ja ryntäsin vaatteet osittain päällä huoneeseen, ja sanoin Reimalle että nyt en kestä enää sekuntiakaan. Samassa meni lapsivesi, kätilö tuli, kurkisti jalkojen väliin ja huusi että tämähän syntyy tässä nyt, ja niin sitä sitten juostiin (mä tietysti makasin sängyssä) synnytyssaliin. Ja mä karjuin suoraa huutoa.

Tässä vaiheessa tarinaa, haluan tällä kertoa että odottaville äideille olisi suurta iloa, jos miehet olisivat synnytyslaulukurssilla mukana.

Mieheni nimittäin selkeällä, kovalla äänellä ohjeisti äänen käytössä: madalla ääntä, leuka rintaan, leuka rintaan, laula aaaa, avaa suu.
Ja siinä vaiheessa, kun ei saanut ponnistaa, muistettin että yyy auttaa. Se todella auttaa.

Vaikka synnytys oli tosi raju ja nopea, papereissa lukee 2h 45min, ehti laulusta olla apua. Vaikka luulin että kadotan järkeni kivusta, oli oma "lauluni" eli leuka-alhaalla-karjunta ainoa joka piti kiinni todellisuudessa. Luotin, että kun supistus tulee voin karjua, ja liukua ikäänkuin äänen päälle supistuksen ajaksi. Samalla tuli myös todennettua se että kirkuminen vaikeuttaa supistuksesta selviämistä, hengitys salpautuu ja koko vartalo jännittyy ja kiristyy. Ja tässä mies on hyvä olla muistuttamassa asiasta ja ohjaamassa karjumisen tielle takaisin.

Mitään kivunlievitystä ei ennätetty harkita. Ponnistusvaiheessa laitettiin puudutusainetta kohdunkaulalle.

Kaiken kaikkiaan ehkä eniten vaikuttunut olin siitä, kuinka kOVA ääni musta lähtee!
Etukäteen olin näet ajatellut, että tuskin kehtaan mitään laulaa tai huutaa, kun muut voi kuulla :)
Tuskin koskaan enää näen sitä painajaista jossa yritän huutaa, mutta ääntä ei tule, koska nyt tiedän että ääntä kyllä tulee!

Epävarmana äitinä käytin myös pienokaisen kanssa laulua nukuttamisessa, kun en tiennyt muutakaan tapaa. Nukahdimme taatusti molemmat joka kerta, luulen, että minä ensin.
Ja edelleen kun tyttäremme on alkanut vierastaa, rauhoittavat matalien avointen vokaalien humistelu häntä, ja näin vieraita, epäilyttäviä kasvoja on turvallisempaa tarkastella.

Joten lämmin kiitos kurssista.
Aion käyttää tätä seuraavassakin synnytyksessä, jos sellainen siunaantuu kohdallemme, ja muussakin kivun hallinnassa.”

2. kertomus

"Hei Hilkka-Liisa,
Tasan kuukausi lapsemme syntymästä. Lupasin kesällä luonasi käytyä laittaa viestiä synnytyslaulun toimivuudesta.
Ensi töikseni haluaisin kiittää lämpimästi - laulun ansiosta minulle jäi  synnytyksestä miellyttäviä mielikuvia. Vähän unenomainen ja ainutlaatuinen. Emme harjoitelleen kuin muutamaan otteeseen kotona laulua. Kuuntelin tosin sinulta ostamiani levyjä, jotka olivat mukana myös sairaalassa.
Muutama sana synnytyksestä... Toivoin luonnollista lääkkeetöntä synnytystä, itse asiassa odotin innolla synnytystä - uskoin sen olevan ainutlaatuinen kokemus, eikä kipu pelottanut. Synnytys kuitenkin käynnistettiin 10 päivää lasketun ajan jälkeen raskausmyrkytyksen vuoksi. Reagoin herätelääkkeelle voimakkaasti ja supistukset alkoivat rajuina 2-4 minuutin pituisina eikä välissä ollut puolta minuuttia lepoa. Lauloin sitkeästi aluksi a:ta ja aoum:ää jumppapallon päällä. Sitten synnytyssaliin päästyämme vesialtaassa jo o:ta ja u:ta seitsemään senttiin asti. Sitten lapsiveden menon jälkeen minut haluttiin sängylle sisätutkimusta varten, josta en saanutkaan enää nousta, koska vauvan pää ei ollut laskeutunut ja oli vaara, että napanuora luiskahtaa esiin. Jatkoin sängyllä staattisessa tilassa pääasiassa a:n ja o:n laulua. Synnytys ei edennyt seitsemästä sentistä, vaan 12 tunnin kovien ja jatkuvien supistusten jälkeen alkoivat paikat mennä kiinni. Kipuun auttoi ainoastaan laulu ja kuumavesipullo. Synnytys päättyi sektioon päälakitarjonnan vuoksi. Lauloin vielä leikkaussalissa ennen puudutteen vaikutusta. 
Äänen käyttö antoi minulle voimia ja mahdollisuuden sulkeutua omaan maailmaani. En puhunut koko synnytyksen aikana juuri lainkaan, vaan ainoastaan lauloin. Laulu oli myös hyvä merkki miehelleni siitä, missä mennään. Hän osasi laulua seuraamalla olla tukenani ja kertoa muille  koska minulle kannattaa puhua tai tehdä tutkimuksia. Mieheni ei laulanut synnytyksessä, mutta kehoitti pöydällä maatessani muutamaan otteeseen madaltamaan ääntä, mutta olin kuulemma vain katsonut vihaisesti. Hän totesi jälkikäteen, että laulu sopi minulle erityisen hyvin ja ilman sitä olisi ollut huomattavasti rankempaa. Oli siis vaikuttunut äänen käytön voimasta.
Itselläni on tuntemus, etten olisi pärjännyt ilman laulua, sen verran loistava keino se oli syventyä synnytykseen ja omaan maailmaan rajuksi muodostuneessa synnytyksessä. Lisäksi sen vuoksi minulle jäi mielyttävämmät muistot synnytyksestä - äänen käytöllä pystyin itse vaikuttamaan synnytyksen etenemiseen ja synnytys oli ainakin osittain luonnollinen.
Laulua tulen käyttämään myös ensi synnytyksessä. Tiedoksi myös, että Naistenklinikan henkilökunta suhtautui hyvin äänen käyttöön. "

3. kertomus

”Hei
Lokakuussa pidit synnytyslaulukurssin Kajaanissa, jossa olin mukana. Laskettu aika oli silloin mennyt ja oli puhetta että kirjoitan synnytyskuulumisia sitten. Aikaa on kulunut, poikamme  syntyi marraskuussa 06 ja on kohta puoli vuotias. Synnytyslaulu oli loistava asia! En tiedä miten olisin osannut olla muuten. Synnytys alkoi illalla kotona säännöllisillä supistuksilla. Edellisenä yönä oli ollut myös muutaman tunnin verran säännöllisiä supistuksia jotka laantuivat aamuksi. Päivällä tuli harvakseen. Illalla sytyttelin kynttilöitä kotona, laitoin tuoksulyhtyyn rosmariinia ja aaaaa-ta lauloin supistusten läpi kävellen, välit istuin ja pötköttelin sohvalla. Aamuyöllä (~ klo 3) mentiin sairaalalle, silloin olin kolme senttiä auki. Laulellen jatkettiin sielläkin, mies nukkui lattialla säkkituolien päällä.

Synnytys oli pitkä ja rauhallinen. Puudutuksia en tarvinnut, kipuun osasi suhtautua ja laulamisesta oli selvästi apua. Oli jotain mihin keskittyä, millä rentoutua ja resonointi tuntui hyvälle. Kuusi tuntia sairaalaan tulon jälkeen (~ klo 9) kohdunsuu oli viisi senttiä auki ja pääsin ammeeseen. Siellä sain hyvin rentouduttua eikä asentoa tarvinnut vaihtaa supistuksen tullessa. Laskin kuumaa vettä mahalle ja jatkoin äänen käyttöä ammeessakin.

Puoli kolmelta tuli reipasotteinen kätilö, joka otti ammeesta pois, istutti jumppapallolle, antoi jotain kipulääkettä piikillä reiteen ja alkoi hieromaan rosmariiniöljyllä. Ilokaasunaamarin sain, mutta äänestä tuntui olevan enemmän apua. Kätilö paineli jotain pisteitä korvista, se auttoi myös. Tunnissa aukeni viimeiset kolme senttiä.

Olin väsynyt, supistukset heikkenivät, tarjonta oli vähän huono. Ponnistusvaihe kesti toista tuntia. Lopulta leikattiin välilihaa ja kätilö painoi mahan päältä. Vaan sieltä syntyi terve ihana poika. Kesti melkein vuorokauden ja edellisen yön unet oli jääneet vähiin. Hyvä mieli siitä kuitenkin jäi. Voi olla että ilman tuota hyvän äänenkäytön oppimista olisin käpertynyt uikuttamaan kipuani ja ties millainen olisi synnytys ollut sitten.

Kiitoksia siis kurssista. Se oli paikallaan ja tuli tarpeeseen :) Ja vauvalle lauletaan, että hän on ihana :)."

4. kertomus 

”Olin synnytyslaulu-kurssillasi maaliskuussa 06.
Hassua oli,että sanoin vauvalle,että hän voi syntyä heti,kun olen
käynyt koko kurssin.(Laskettu aikani olisi ollut ennen viimeistä
kertaa). No,synnytys alkoi heti seuraavana päivänä,kun viimeinen kerta
oli käyty:). Sain aivan mielettömästi apua synnytyslaulusta synnytyksessä! Pystyin synnyttämään sen ansiosta täysin luomuna, ilman mitään muita helpotuskeinoja.  En usko,että olisin
kestänyt kipuja ilman  synnytyslaulua.  Minulle toimivimmat äänteet olivat u ja m.Kivut olivat koko
synnytyksen  ajan alavatsassa, ja nämä äänteet ulottuivat sinne. Laulaminen auttoi olemaan läsnä ja kohtaamaan kivun, kun supistus tuli. Mieheni lauloi mukanani, ja se toi tukea.Viimeisimpien supistuksien aikaan, ennen  ponnistusvaihetta, u ja m vaihtuivat a:han. Kipu oli niin suuri,että
en tiedä,teinkö kaikkien oppien mukaisesti kyseistä a:ta, silloin vain oli  pakko antaa tulla, ja lujaa!:)  Suosittelen synnytyslaulua kaikille,se on niin helppoa ja luontevaa, ja  todella toimii!! Vauvamme muuten rakastaa, kun hänelle laulaa.  Erityisesti hän pitää synnytyslaulun vokaaleista ja m: stä:)”

5. kertomus

”Olin pitämälläsi synnytyslaulukurssilla touko-kesäkuun vaihteessa
 Ruskeasuolla. Heinäkuussa meille syntyi kolmas tyttö! Ja
 synnytyksen kesto todellakin puolittui edelleen (edelliset 6 tuntia
  ja 3  tuntia), kestäen nyt siis vaan 1,5 tuntia.
 
 SYNNYTYSLAULUSTA OLI APUA! Nopeuden takia olin auki synnytyssaliin
 päästyäni  9cm ja taksipoika polki minunkin tapauksessani kaasua entistä enemmän
 aloittaessani aaa-hyräilyn pirssissä.. Pitäydyin pelkässä aaa:ssa ja
 koin   että ehkä eniten synnytyslaulukurssista oli apua sillä tavalla että
  USKOIN  luomusynnytyksenkin olevan mahdollinen ja kestettävissä.
  Lapseltakaan ei  sydänäänet laskeneet kertaakaan, kuten aiemmissa synnytyksissäni,
  kiitos  taitavan kätilön ja uskoni kivunlievityksettömään synnytykseen. Toki
  pyysin  heti ensimmäisenä ilokaasua, mutta en sitä saanut, sillä kätilö huomasi
 minun hyperventiloivan ja jälkikäteen selitti että pelkäsi minun
 pyörtyvän  jos antaisi kaasua. "Vitkutteli" kaasun annossa, kunnes sainkin jo
  luvan  ponnistaa. Tämä naistenklinikan kätilö on käsittääkseni käynyt joitain
 luomusynnytyksen kursseja ja TODELLA osasi asiansa, oli upeaa olla
 luotettavissa käsissä! Mainitsin hänellekin käyneeni sinun vetämän
  kurssin  ja sanoi jotenkin mukavasti että laulele toki jos se helpottaa. Kiire
 säesti  synnytystä, sillä en ehtinyt olla salissa kuin juur}kiroten puoli
  tuntia  lapsen ollessa jo maailmassa. Kätilölläkin oli kiirus saada välineet
 kuntoon, mutta kaikki meni kuitenkin tosi hyvin.
 Siispä varmaankin kurssin skeptisimpänä osallistujana koin
 lämminhenkisen luomusynnytyksen jonkinmoisen "laulun" tapaisen kera; lauluni kuulosti
 varmaankin enemmän murinalta tai mutinalta, mutta auttoi!”

6. kertomus 

”Hän aloitti matkansa kohdun ulkopuoliseen maailmaan yöllä. Aavistin illalla. Siivosin kotia. En olisi malttanut mennä nukkumaan. Ehdin nukkua tunnin ennen ensimmäisiä supistuksia puoli kahden maissa. Kuulostelin vähän. Nousin ylös. Kolmen maissa herätin miehen.

Ystävän kanssa oli puhuttu tämäkin: hänelle voisin soittaa ja viedä lapset heille, vaikka lähtö tulisi yöllä. Soitan. Soitan uudelleen. Soitan. Miksi hän ei herää? Onko puhelin kaukana käsilaukun uumenissa? Soitan vielä. Ja vielä. Ja vielä. Mietin ja laskeskelen: voisinko olla kotona niin, että veisimme lapset suoraan hoitopaikkoihinsa seitsemäksi?

Viiden maissa soitan myös sairaalaan. Tulee tuntu, ettei kannata enää odottaa. Onneksi asumme sydämellisten naapurien ympäröimänä. Soitamme toiselle tuttavaperheelle. He eivät herää. Kaksikymmentä yli viisi soitamme kolmannelle, samassa rapussa asuvalle. Puoli kuudelta lapset ovat kömpineet peteihin heidän lastenhuoneensa lattialle. Me lähdemme matkaan.

Autossa on hilpeä tunnelma. Supistuksia tulee viiden minuutin välein ja ne ovat pitkiä. Ulisutan Bon Jovia:  "We've got it going on" ja "It feels like summertime". Ulkona on marraskuinen aamuyö.

Sairaalassa yövuoron kätilö ottaa meidät vastaan suoraan synnytyshuoneeseen. Vuoro vaihtuu melkein heti. Juttelemme supistusten välissä meitä hoitavan kätilön ja pätevän oloisen kätilöopiskelijan kanssa nykyiset toiveet ja aiemmat kokemukset. Supistukset eivät vielä vaadi kaikkea huomiotani. Katselen ympärilleni ja naureskelen miehelle, että mitä ihmettä me nyt sitten täällä tehdään! Koskaan aiemmin en ole ollut sairaalassa ennen intensiivistä avautumisen loppuvaihetta.

Nytkään en ehdi pitkään pyöritellä päätäni. Noin puolen tunnin kuluttua supistukset alkavat olla vaativampia. Keskityn niihin ja lepään välit. Pyydämme kätilöopiskelijaa olemaan koko ajan paikalla - me kun olemme tässä asiassa edellisen synnytyksen traumatisoimia. Edellinen synnytys on tunnemaailmassa läsnä: jokin pidättelee mieltä, ikään kuin en uskaltaisi heittäytyä avautumisajatuksiin. Mutta on muutakin: on ääntä, laulua. Kuuntelen Vox Silentin tuutulaululevyä. (Tässä synnytyksessä sisäisemminkin Vox Silenti ja Bon Jovi tuntuvat vuorottelevan.)  Löydän levyltä vauvan oman tuutulaulun. Poimin sävelen, välillä sanatkin ja jatkan itse.

Aluksi mietin itseäni, sitten alan laulaa lapselle, auttaa häntä matkalla, sisältäpäin, ympäröidä häntä äänellä supistuksen tullessa, vähemmän välittää omasta kivusta. "Nuku nuku nurmilintu, väsy väsy västäräkki. Nuku kun minä nukutan, väsy kun minä väsytän." Olen sisällä, kääntynyt pois muusta, minäkin heijaan äänessä, muistan, unohdan, muistan...

Sitten alkaa tuntua, että lempeys ei riitä. Tarvitaan tahtoa! Minä tahdon tämän lapsen laskeutuvan, kohdun avautuvan! Nousen jalkeille. Ääni saa uuden luonteen. En muista mitä sanon. En tiedä huudanko. Supistukset ovat pitkiä, muodoltaan epäsäännöllisiä, arvaamattomia. Niiden välissä on pitkältä tuntuvia taukoja. Synnytys on yhtä aikaa rauhallinen ja raju. Olen hyvällä tuulella. Ehdin välillä nauraa makeasti. Meillä on hyvä tunnelma ja silti sattuu paljon.

Välillä katson kelloa. Eikö vieläkään tämän pidemmällä? Eikö tämä nyt etenekään nopeasti? Alan olla väsynyt. Unen vähyys tuntuu supistuksen välillä. Olen raukea. Yritän levätä. Käyn sängyllä makuulla muutaman supistuksen välin. Kuinka kauan vielä pitää jaksaa?

Supistusten pitkät välit ihmetyttävät. Vertaan aiempaan ja luulen, että tulossa on vielä tiuhempaa ja rajumpaa. Miten voin sitten enää jaksaa? Tällä vauvalla on kuitenkin ihan oma tiensä. Tässä synnytyksessä supistukset ovat alusta pitäen voimakkaita, niiden välit säilyvät, mikään ei mene samassa tahdissa kuin aiemmissa (jotka olivat kulultaan ”samanmuotoisia”). Pelkään turhaan. Avautuminen alkaa olla lopullaan. Välit ja kivut vuorottelevat. En yritä mitään, valitan ja huudan, annan tapahtua.

Avautumisen loppuvaiheessa lapsivesi on vielä tallella. En ole halunnut vauhdittaa kalvojen puhkaisulla. On ollut tuntu, että näinkin on tarpeeksi rajua. Olen halunnut kalvon salliman pehmeyden. Nyt kalvot puhkaistaan. Kätilö olettaa vauvan syntymän olevan nyt ihan käsillä. Mutta se ei ole. Tulee uusi suvantovaihe, uudet tuutulaulut, hiljaisia tasaisia aaltoja. Minä rauhoitun, laulan, otan vastaan. Tunnen kuinka vauva vähä vähältä laskeutuu. Maanittelen, kutsun: ”Tule! Tule jo! Tule äidin luo!” Kaksi kätilöämme odottavat valmiina auttamaan vauvan maailmaan. Nojaan mieheen. Hän itkee. Minä laulan vauvalle, odotan, laulan.

Tarpeeksi! Vaihdan asentoa, rajumpaan, epämukavampaan. Kunnon supistuksia! Aika tuntuu pitkältä. Nyt sinun täytyy jo syntyä! Kätilö joutuu opastamaan ponnistamisessa. Tällä kertaa se ei tulekaan luonnostaan ja helposti. Teen mitä käsketään: vauvan on nyt synnyttävä! Minä haluan tämän päätökseen!

Ja hän syntyy

– kuitenkin helposti, kuitenkin nopeasti.

Ponnistusvaiheeksi merkitään yhdeksän minuuttia. Vauva on tullut kymmenen tuntia ensimmäisen supistuksen jälkeen.

Olen väsynyt. Siirryn sängylle.

Kätilöt huomaavat, että vauvan lyhyessä napanuorassa on ollut solmu.

Olemme siunattuja: se ei ole missään vaiheessa kiristynyt. Istukka on täydellinen. Sydänääniä seurattiin pitkään. Hapenpuutteesta ei ole mitään merkkejä.

Vauva on suloinen. Huokailen ja lepään. Vauva katselee isäänsä. Hän on lapsenkinan peitossa. Piirteet ovat sirot, tutun oloiset. Hän hakeutuu rinnalle, etsii otetta pitkään, löytää, saa ensiaterian. ”

7. kertomus

Mahdollisen toisen synnytyksen kohdalla toivomme ja uskomme käyttävämme laulamista vielä aktiivisemmin."

8. Kertomus

"Heti ensimmäisten supistusten alettua aloin muistuttmaan itseäni "leuka rentona" ja "hartiat alas". Supistusten ollessa vielä helppoja huokailin vain hiljaisesti haata. Mitä pidemmälle edettiin sitä voimakkaammin ja kovemmalla äänellä huokailin. Haa oli käytössä koko synnytyksen ajan. Se tuntui kaikkein omimmalta. AOUMia käytin myös mutta se ei tuntunut niin luontevalta. Mies hieroi selkääni aina supistusten tullessa ja muistutti että pidä leuka rentona. Kun supistukset kävivät jo oikein kipeää sai haa seurakseen uuden hokeman "vauva ulooooooooooosh". Se helpotti kun tiesi että mitä enemmän sattuu sitä nopeampaa paikat avautuu. Viimeisten supistusten aikana, juuri ennen ponnistamista haa tuli jo niin möreänä mölisemisenä että ulkopuolista olisi varmaan jo pelottanut... Vauva syntyi yhdellä ponnistuksella matalan mölinän avustamana. Kun pää oli ulkona kätilö pyysi himmaamaan ponnistamista. Se oli vaikeaa kun koko keho yritti ponnistaa vauvaa ulos. Tässä vaiheessa muistin YHY-YHYn. Ja se auttoi. Mielikuvien avulla kuvittelin ikään kuin kohdunsuun sulkeutuvan ja pitävän vauvaa paikoillaan. Ja miten jokainen YHY pidättää vauvaa vielä minun sisässäni. Selvisin ilman yhtäkään repeämää tai naarmua ja tyttö painoi 3890g. Kohtu työnsi vauvan ulos minun mölistessä. Ihanaa.
 
Koska käytin ääntä koko synntyksen kulun ajan pystyin pysymään koko ajan rentona. En kertaakaan puristanut hampaita yhteen tai käpertynyt kipuuni. Synnytyksen loppuvaiheessa ihmettelin itsekin kun olin niin letku. Mutta tajusin että olen jo monta tuntia rentouttanut kroppaani aktiivisesti ja kiinnittänyt siihen huomiota. Sen takia se onnistui niin hyvin. Muuta kipulääkitystä minulla ei ollut kuin oma ääneni, tunnin verran sairaalan amme ja miehen hieronta. Jossain vaiheessa ammeessa maatessani supistusta vastaanottaessani mieskin uskaltautui huokaamaan haata hieroessaan selkääni, ja se tuntui äärettömän ihanalta. Tuntui että mies oli kivussa mukanani. Se rentoutti aivan älyttömästi!
 
Äänenkäytön avulla pysyin rentona ja synnytys eteni nopeasti. Minulla riitti voimat erinomaisesti koska energiaa ei kulunut kropan jännittämiseen ja kivun pelkäämiseen.
 
Kiitos sinulle hyvästä kurssista. Siitä oli paljon hyötyä ja sain aivan ihanan luonnollisen synnytyksen joka sai edetä omalla vauhdillaan ilman että siihen puututtiin lääkeillä tai turhilla toimenpiteillä."
 

9. Kertomus 

"Kiitos viime keväisestä synnytyslaulukurssistasi Kättärillä!!! Kurssistasi oli todella paljon hyötyä!! Teet todella arvokasta työtä, paljon kiitoksia!! Kurssistasi oli paljon hyötä sekä synnytykseen että vauvan hoitoon. Synnytyksessä minua auttoi äänen käytön lisäksi etenkin myös kaikki antamasi vihjet ja vinkit, jotka olet omakohtaisesti käynyt läpi eli tosi mahtavaa kun jaat avoimesti näitä omia kokemuksia. Erityisen tärkeää oli, kun kerroit avautumisvaiheen tärkeydestä ja kuinka tärkeää on mielen vaikutus avautumiseen, se, että täytyy itse todella haluta ja tahtoa avautua!! Käytin mieltä, (päätä), ääntä ja mielikuvia (esim. mielikuvaa, visualisointia tunnelista joka avautuu) polttosupistusten aikana. Työstin kehoa äänellä ja joogamaisilla asennoilla. Näyttämäsi konttausasento, ja selän lepuutus siinä olivat aivan mahtavia, työstin ja rentoutin kehoa tässä asennossa varmaan pari kolme tuntia. Olen täysin vakuuttunut siitä, että se, että en revennyt yhtään eikä minua täytynyt leikata pätkääkään, olivat synnytyslaulun sekä avautumisasian työstämisen ansiota!!!! Kiitos siitä sinulle. Täysin ilman kiputuslääkitystä en pärjännyt, sillä synnytykseni oli pitkä kesti n. 15 tuntia, lopussa supistukset yltyivät super kivuliaiksi, jolloin oli pakko ottaa epiduraalia, joka auttoi paljon ja soi lepoa hetkeksi. Ponnistuskipu ja sen rankkuus ylittivät myös kuvitelmani siitä, siis oli paljon kamalampaa kuin olisin ikinä kuvitellut. Todella tuntui siltä, että tähän kuolen. Silloin muistin sanasi siitä, että kun tuntuu, että juuri nyt ei enää kestä sekuntiakaan, niin siitä jo aivan kohta vauva syntyykin. Juuri näin kävi minulle eli juuri tuon huippukamalan hetken jälkeen, kun tuntuu että ei pysty enää jälkeen vauva tuli kuin tulikin ulos. Eli tuokin antamasi vinkki valoi uskoa, että kyllä tästä kai kuitenkin selvitään,,,, Ja onneksi oli myös ihanat kätilöt, jotka saivat myös tsemppihenkeä hienosti luotua!

Tuutulauluosuus on myös valtavan tärkeä. Vinkkisi siitä kuinka todella pitää mennä vauvan energiatasolle kun yrittää häntä nukuttaa kaikin aistein myös hitain käden silityksin on ollut todella hyödyllinen ja muutenkin edesauttanut ymmärtämään vauvan maailmaa ja hoitamista.

ja vielä se, että tarjoat mahdollisuuden kertauksille oli tärkeää. tällöin asiat ehtivät hautua ja muhia päässä, äänessä ja kehossa, ja oli hyvä kerrata ja syventää näitä asioita vielä kertaustunnilla ennen synnytystä."

10. kertomus

"Kävimme mieheni kanssa luonasi synnytyslaulamassa ja toivoit, että kertoisin miten synnytys lopulta meni.Oma äänenkäyttö jäi tälläkin kertaa hiukan hallitsemattomaksi, mutta itse synnytys sujui ihanasti ja Lentoon levyn kappaleella 7 oli tähän todella suuri vaikutus. Olin kuunnellut tuota kappaletta netin kautta ja ihastuttuani siihen ostinkin silloin levyn sinulta. Synnytystä edeltävänä yönä, (viides supisteleva nyt varmaan lähdetään yö) laitoin tuon kappaleen hiljaisena makuuhuoneeseen soimaan ja nukahdin. Hyväuninen mies ei sammuttanut soitinta ja kuuntelinkin unen ja pienten supistusten läpi musiikkia todella rentona. Aamulla olin energisempi kuin moneen viikkoon eikä päivällä supistanut lainkaan.

Olin tytön kanssa kaksin kotona ja hiukan peloissani synnytyksen alkaessa napakasti illalla. Mies onneksi tajusi heti kotiuduttuaan tilanteen sillä Haikaranpesään päästyämme olin jo yli 7cm auki. Matkalla autossa mies kähisi epätoivoisesti, että matalampaa ääntä, vaan suoraa huutoa taas mentiin. Mutta kun synnytyshuoneeseen päästiin taivas aukeni. Pyysin heti Lentoon levyä ja tietysti tuota 7. kappaletta toistolla ja pääsin altaaseen.Tunnelma oli uskomattoman rauhallinen, huuto vaihtui ilokaasumaskiin ja kuuntelemiseen.
Jossain vaiheessa toisto meni pois päältä ja lipsahdettiin 8. kappaleen puolelle ja silloin kähisin kiivaasti että "Mä tarviin sen biisin 7". Keinuimme miehen kanssa yhdessä vedessä enkä tuntenut enää kipua lainkaan vain uskomatonta rauhaa.Edes tuota "nyt en enää jaksa vaihetta" ei ennen ponnistusta tullut. Sain ponnistaa suloisen tytön veteen ja musiikki soi taustalla elämän ensimmäiset tunnit aina synnytyssalin sulkemiseen saakka, kun kätilö totesi että jätetään se siivoojan iloksi.

Kiitos, että olit myötävaikuttamassa upeaan synnytykseen ja rauhallista joulun odotusta perheellesi!"

11. kertomus 

"Tässä meidän jouluinen synnytystarinamme:
 
Neljännen adventtisunnuntain jälkeisenä yönä ompelin esikoiseni joululahjan, pienen pellavakankaasta tehdyn norsun, valmiiksi ja käärin sen lahjapaperiin. Silloin en vielä arvannut, että muutaman tunnin kuluttua olisin jo kätilöopistolla vauvaa hakemassa. Yöllä heräsin johonkin hyvin märkään ja luulin, että lapsivesi oli mennyt. Napsautin valot päälle ja säikähdin huomatessani, että se märkä olikin verta. Soitin kätilöopiston päivystykseen ja minua kehotettiin tulemaan aamulla tarkastettavaksi, koska supistuksia tai kipua ei tuntunut. Pian supistukset kuitenkin alkoivat ja soitin uudelleen, nyt synnytysosaston puolelle. Minua pyydettiin tulemaan heti ja varmuuden vuoksi ambulanssilla.
 
Sairaalassa lääkäri totesi, että vauvalla kaikki tuntuu olevan hyvin, mutta minä lähtisin sairaalasta vasta vauva kainalossa. Synnytysosastolla minua odotti ystävällinen kätilö. Kerroin hänelle toiveestani saada kokea mahdollisimman luonnonmukainen synnytys. Halusin käyttää ääntäni apua rentoutumisessa, toivoin voivani liikkua mahdollisimman paljon, olla halutessani suihkussa ja käyttää lämpöpakkauksia kivunlievityksenä. Kätilö toi kiikkutuolin ja jumppapallon sekä pyytämäni lämpöpakkaukset. Sain käydä taloksi ja tehdä oloni mahdollisimman mukavaksi. Laitoin valot himmeiksi, etsin radiosta rauhoittavaa joulumusiikkia, huokailin hiljaa aa-vokaalia supistusten ajan. Huokailu teki oloni tyyneksi ja rauhalliseksi.
 
Suihkussa vietin aikaa reilun tunnin, ehkä kauemminkin. Veden rentouttava voima on valtava. Nautin siitä ja lauloin suihkussa ja liikuin sen verran, mitä pikkuinen tila antoi myöten. Mieheni pääsi mukaan synnytykseen puolenpäivän aikoihin. Vauvan sydänäänet olivat jatkuvasti seurannassa. Supistukset olivat jo ihan jämäköitä, mutta vielä sangen siedettäviä. Jokaisen supistuksen otin äänelläni vastaan. Nyt ääni oli jo voimakkaampi kuin alussa ja aa-vokaali oli jossain vaiheessa muuttunut aoum-äänteiksi. Liikuin supistusten ajan ja annoin käsien kulkea kehollani ja auttaa minua rentoutumaan. Kun supistusten voima tuntui kasvavan kovasti, kokeilin ilokaasua (jota en ensimmäisessä synnytyksessäni tohtinut edes kokeilla, kun pelkäsin pahoinvointia). Ilokaasu auttoi ihanasti. Kun supistus oli tuloillaan, vedin ilokaasua syvän henkosen sisään ja uloshengityksen ajan tein aoum-ääntä. Toistin tätä kunnes supistuksen terä laantui. Seisoimme mieheni kanssa sylikkäin, minun selkäni miehen vatsaa vasten ja keinutimme hiljaa toisiamme. Supistusten välissä istuin jumppapallolla lämpöpussin päällä ja pyöritin lantiotani. (Kiitos tästäkin vinkistä, kurssiltasi senkin sain :). Ja aina ennen uutta supistusta silitin poskiani hiljaa ja huokailin aa-vokaalia ja muistutin itseäni, että rentoutapas nyt se leukasi...
 
Näillä kuvioilla pärjäilin iltaan asti, kunnes kätilö totesi, että voisi olla aika puhkaista kalvot, jotta kohtuni ei kovin väsyisi. Kohdunsuu oli lähes auki, 9 cm rentona ja 10 cm supistuksen aikana. Annoin luvan kalvojen puhkaisuun ja sen jälkeen kaikki sujui nopsaan. Lapsivesi oli kauniin puhdasta ja sain siirtyä synnytysjakkaralle ponnistusvaiheeseen. Minua ponnistutti jo niin kovin... mutta vielä ihan en saanut lupaa. Jälleen kerran muistui mieleeni ohjeesi synnytyslaulukurssilta: pidätin ponnistamisen tarvettani yhhyhhyhhyhhyh-äänteellä. Ja kas, sekin toimi! Vihdoin sain helpottavan luvan ponnistaa. Ääni, jota nyt käytin, oli todella voimakas, paljon voimakkaampi kuin olisin kuvitellut. Seuraavaan synnytykseeni annoin mielessäni itselleni kotiläksyn: minun tulee miettiä ja harjoitella ponnistusvaiheen äänenkäyttöä. Luulen, että nyt ääneni kiristyi jonkin verran ja olisin voinut paremmin rentouttaa itseäni rennommalla, vaikkakin voimakkaalla äänellä.
 
Aluksi ponnistin lujaa, mutta lopulta melko kevyillä ja rauhallisilla ponnistuksilla poikamme syntyi maailmaan. Tippa taisi tulla silmään sekä isällä että äidillä, kun sain syliini lämpimän, elävän lapsen, meidän jouluvauvan. Kaikki meni siis aivan toiveitteni mukaan ja verenvuotokin, jota oli koko ajan jonkin verran, osoittautui vaarattomaksi, eikä ollut merkkinä mistään vakavammasta.
 
Sydämelliset kiitokset synnytyslaulukurssistasi. Siitä sain paremmat eväät kuin etukäteen osasin arvatakaan. Että se todella toimii! Minua myös ilahdutti huomata, että kaikki kolme kätilöä, jotka olivat mukana synnytyksessäni, suhtautuivat positiivisesti äänenkäyttööni.
 
Kaikkea hyvää sinulle ja paljon onnea uudelle vuodelle." 

 12. kertomus

"Halusin kiittää sinua vielä loistavista neuvoista, jotka annoit 20.3.2009 
pidetyssä synnytyslauluryhmässä Kätilöopistolla. Kysyin silloin neuvoja, 
miten saisi käytettyä ääntä hyväksi myös ponnistusvaiheessa, joka 
aikaisemmassa synnytyksessäni oli todella raju ja pitkä. Kehoitit käyttämään 
kirjainta M.
 
Olin jo päättänyt silloin että muistaisin tämän neuvon synnytyksen ja paljon 
pelkäämäni ponnistusvaiheen koittaessa. Ja niin teinkin Neljän minuutin 
ponnistuksen ja M-kirjaimen laulamisen jälkeen tyttäremme rääkäisi 
ensimmäisen kerran. Jälkeenpäin kätilöopiskelija kertoi miten hän ihaillen 
kuunteli minua kun "murisin" ponnistaessani=) (M oli muuttunut matalaksi 
murinaksi) Hänestä se oli kaunista ja kehui ihanasti minua synnyttäjänä!
 
Nyt kun jälkikäteen muistelen ponnistusta ja koko synnytystä yleensä, jäi 
siitä todella hyvä mieli. Ponnistusvaihe ei ole enää peikkona mielessäni ja 
uskon sen johtuvan suurelta osin siitä että osasin käyttää neuvojasi oikein 
ja pysyin rentona loppuun asti.
 
Suurkiitos siis synnytyslaulusta ja sinun työstäsi parempien synnytysten 
puolesta!"

13. kertomus

"Osallistuimme keväällä synnytyslaulukurssillesi, ja nyt viestisi 
saatuasi muistin, että toivoit kurssilla saavasi kuulla kokemuksiamme 
synnytyslaulusta.

Meille syntyi pikku-neiti huhtikuussa. Synnytys käynnistyi yöllä 
lapsiveden menolla, jonka jälkeen supistuksia alkoi tulla melko 
tiheään, n.15 min.välein. Lauloimme yhdessä mieheni kanssa 
aaa--uuta supistusten tullessa aina aamuun asti, kunnes saimme 
sairaalasta ohjeen lähteä ajelemaan kohti Hyvinkäätä, jossa vauvamme 
syntyi. Sairaalaan päästyämme supistusten väli harveni, mutta ne 
harvat supistukset joita oli, olivat todella voimakkaita. Niiden 
aikana ainoa mikä auttoi oli puolikumara ja nojaava asento, mieheni 
antama alaselän hieronta sekä syvä ja matala aaaaaa-ääni. Muut 
vokaalit eivät tulleet kuuloonkaan, sillä ne eivät tehonneet kipuun 
ollenkaan! Hermostuin kun mieheni yritti laulaa välillä u-vokaalilla. 
Tätä aaa-ääntelyä jatkui supistusten tullessa 12 tuntia aina 
iltakuuteen asti, kunnes pääsin synnytyssaliin, jossa laitettiin 
vauhtia supistuksiin tipalla. Tippaletkussa ollessani en päässyt 
liikkumaan ja kipukin oli niin kovaa, etten olisi halunnut edes nousta 
sängystä mihinkään. Kohdunsuu aukesi tuossa vaiheessa oikein 
rytinällä, ja ollessani 7cm auki teki aivan hirvittävästi mieli 
ponnistaa. Itse olin  niin tolkuttoman väsynyt ja sekaisin, että en 
juuri ajatellut muuta kuin sitä kipua ja ilokaasunaamaria, josta 
onneksi oli myös hieman apua. Mieheni kuitenkin muisti 
yhy-yhy-yhy-äänen, ja ihmetyksekseni yhy-yhy tehosi todella 
loistavasti siihen, että pystyin olemaan ponnistamatta. Sain lopulta 
myös epiduraalin, joka tuli kuitenkin ilmeisesti aavistuksen liian 
myöhään. Lapsemme syntyi loppujen lopuksi todella vauhdilla. 
Ponnistusvaiheessa karjunta oli (kuulemma) aika eläimellistä, syvää ja 
matalaa, mutta itse luulen ponnistusvaiheen sujuneenkin niin vauhdilla 
(10 minuutissa) siitä syystä, että pidin koko ajan synnytyssalissa 
mielessä ajatuksen siitä, että "avaudun uudelle elämälle."

Hyvinkäällä henkilökunta suhtautui tosi upeasti meidän "lauluihin", 
kätilökin oli kuulemma muutama vuosi sitten käynyt kurssillasi.

Nyt tyttären syntymän jälkeen laulamme joka päivä erilaisia lauluja, 
musiikilla on ihmeellisen rauhoittava vaikutus pikkuneitiin. 
Iltakitinöihin auttaa yllättävän hyvin myös pelkät vokaalilaulut, 
näinköhän ne ovat tuttuja sieltä kohtuajoilta, ja sen takia 
rauhoittavat niin hyvin?!

Kiitokset siis vielä näin jälkikäteen hyvästä ja hyödyllisestä 
kurssista, ja oikein rentouttavaa ja hyvää kesää!"

 14. kertomus

"Vielä raskauden alussa synnytys tuntui ajatuksena kovin etäiseltä ja vieraalta, vaikka alkoikin tunkeutua tajuntaani viikko viikolta useammin. Raskauden puolen välin tienoilla törmäsin sattumalta synnytyslaulukurssiin internetissä. Äänenkäytöstä laaja-alaisesti kiinnostuneena päätin osallistua mieheni kanssa kurssille joulukuussa 2008, jolloin laskettuun aikaani oli vielä lähes 3kk. Kurssi jäi mieleen oivaltavana ja miellyttävänä kokemuksena, ja päätin vaalia oppimaani mielessäni synnytykseen asti. Vaikka synnytys pysyi aina alkamiseensa asti salaisuutena, minulla oli aavistus, että synnytyslaulu saattaisi olla avuksi.

Minulla oli monenlaisia ennakkoajatuksia ja toiveita synnytyksen suhteen, vaikkakin olin koko ajan valmistautunut siihen, että synnytys on lopulta täysin ennakoimaton, eikä tiukoilla odotuksilla kannata kahlita mieltään. Neuvolassa terveydenhoitajani kysyi minulta synnytyssuunnitelmaa – toki samaisella hyvin väljällä periaatteella - , ja paperilla suunnitelmani vaikutti seuraavalta: Avautumisvaiheessa olen mahdollisimman paljon pystyasennossa. Tanssin ja supistusten aikana rentoutan itseäni äänellä. Hämeenlinnan Keskussairaalassa toivon pääseväni joko altaaseen tai puolapuihin roikkumaan avautumisvaiheessa. Ensisijaisesti toivon selviäväni ilman kivunlievitystä, mutta jos tarve tulee, niin kokeilen ilokaasua ennemmin kuin epiduraalia. Ponnistusvaiheessa olen synnytysjakkaralla pystyasennossa. Vauvan syntymän jälkeen toivomme mieheni kanssa pääsevämme sairaalan perhehuoneeseen.

Neljä päivää ennen laskettua aikaa heräsin keskiviikkoaamuna siihen, että patja oli hieman märkä ja vessaan mennessäni pönttöön lorisi muutama desi kirkasta nestettä. Ensimmäinen tunne oli jonkinlainen innostuksen ja järkytyksen risteytys: eihän se vielä tapahdu, ensisynnyttäjillä menee aina yliajalle! Äitiyspolilla pyydettiin tulemaan rauhassa illemmalla sairaalaan, elleivät supistukset ala aiemmin. Kävelimme sairaalaan parin kilometrin matkan kaikessa rauhassa naureskellen dramatiikan täydellistä puuttumista. Sairaalassa oli kiireinen tunnelma, ja kesti jonkin aikaa ennen kuin minut tutkittiin. Tutkimuksissa todettiin, että minulta ei ollut lapsivesi mennyt, ja kun minulla oli vain heikkoja supistuksia, niin meidät päätettiin kotiuttaa seuraavana aamuna. Neste jäi täydeksi arvoitukseksi.

Seuraavan päivän ajan minulla oli  heikkoja supistuksia jatkuvasti, ja yöllä en juuri nukkunut. Perjantaiaamuna supistukset olivat hieman voimakkaampia, ja minulla oli vaikeuksia kävellä neuvolaan. Neuvolassa terveydenhoitaja minut nähdessään veikkasi, että viikonloppuna meillä on jo nyytti kainalossa. Iltapäivällä supistukset tihenivät ja voimistuivat ja tulivat alle kymmenen minuutin välein. Odottelin kotona kuutisen tuntia laulaen aa:ta supistusten aikana. Väleissä tanssin ja mieheni hieroi selkääni. Illalla minusta ei vielä tuntunut liian pahalta olla kotona, mutta mieheni sanoi, että haluaa sairaalaan. Siskoni heittäessä meitä sairaalaan tunnelma oli sellainen, että muutaman tunnin kuluttua ollaan jo tositoimissa.

Sairaalan tutkimuksissa olo oli epäuskoinen, kun kätilö sanoi, että kohdunsuu on vasta puoli senttiä auki, eikä synnytys ole kunnolla käynnissä. Hämmennyin, mutta uskoin silti, että voiton puolella ollaan. Tunti kului ja useampi ja otin haastavat supistukset vastaan aa-äänteellä lisäten mukaan oo-uu-mm. Sain äänen avulla rentoutettua itseni todella hyvin. Yöllä kätilö tuli sanomaan, että minun kannattaisi ottaa jotain kipulääkettä, että saisin hieman levättyä. Tämä lause hivutti mieleeni  hurjan aavistuksen siitä, että synnytykseni saattaisi kestää paljon kauemmin kuin uskalsin edes ajatella. En kuitenkaan vielä ymmärtänyt tosiasioita ja sanoin, etten halua levätä vaan aktiivisesti synnyttää. Kätilö katsoi minua silmiin, nyökkäsi ja sanoi poistuessaan: ”Niin, olisihan se mukavaa.”

Yöllä olin pystyssä istuviltaan ja seisoviltaan sillä pelkäsin etten kivuilta kykene asettumaan maate. Yöllä lopen väsyneenä kävin varovasti kyljelleni ja jatkoin laulun voimalla eteenpäin tunti tunnilta väsymyksen tärisyttäessä kehoani hallitsemattomaan horkkaan. Aamulla en kivuiltani pystynyt olemaan juuri missään muualla kuin istumassa keinutuolissa. Kaikki salit olivat koko ajan varattuina ponnistusvaiheisille; ei tietoakaan altaista tai puolapuista. Keinutuolissa kykenin jotenkuten ottamaan supistukset vastaan keskittymällä sataprosenttisesti aa-uu- äänteeseen. Mies tuki rennompaan ääneen aina kun ääni meinasi kiristyä.

Väsymys ja kipu alkoivat kuitenkin kalvaa voimia, ja sanoin miehelleni, että nyt tarvitsen jotain apua. Pyysin kätilöltä mahdollisuutta saada ilokaasua. Kiireinen kätilö vastasi, että valitettavasti kaikki ilokaasumaskit ovat käytössä, ja poistui. Henkisten voimavarojen varanto oli pahasti hiipumassa. Sinnittelin supistuksesta toiseen jonkin aikaa, kunnes kutsuin kätilön paikalle ja kysyin olisiko jotain pienimuotoisempaa kivunlievitystä kuin epiduraali. Hän tarjosi Oxynormia, lihakseen pistettävää kipulääkettä. Kipulääke vei hetkeksi pahimman terän, mutta antoi sivuvaikutuksena hallusinoivan sekavan olon. Tätä kipulääkettä en ottaisi toiste. Lepäsin sekavana tunnin verran ja melko pian kivut olivat jo taas vähintään entisenlaisia.

Kokosin voimani ja pyysin miestä taluttamaan minut suihkuun, josko se hieman auttaisi. Tuskissani suihkun kahvoissa roikkuessani huomasin, että vesi alkoi nousta. Mieheni huusi ulkopuolelta, että suihku kiinni, lattia lainehtii. Näin. Ilmoitimme kätilölle viasta ja hetken kuluttua keinutuolistani näin, kun juro viiksekäs putkimies astui sisään suuren imukupin kanssa. Äijän ilme oli kuulemma näkemisen arvoinen, kun mylvivä synnytyslaulu kajahti häntä vastaan oviaukossa.

Jossain vaiheessa huomasin, että ruoka-annoksia vain tuli ja meni, enkä ollut juurikaan syönyt tuntikausiin. Illalla kätilö tuli sanomaan, että nyt on vapaana synnytyssali, jossa on ilokaasua. Minut siirrettiin saliin, ja aloin opetella maskin käyttöä. Sain ilokaasua tulemaan, ja se vaikutti päähän, muttei mitenkään vienyt kipujani. Synnytyslaulu toimi edelleen parhaiten. Kun nousin pystyyn mennäkseni vessaan, kipu yltyi kuitenkin niin rajuksi etten enää pystynyt rentoutumaan, ja minulle tuli sellainen olo, että tästä kivusta en selviä. Roikuin mieheni käsivarressa ja sopersin pyynnön epiduraalista. Kohdunsuu oli tarpeeksi auki, joten anestesialääkäri pyydettiin paikalle. Pöydällä maatessani tunnelma oli sanoinkuvaamaton, kun tiesin, että selkäytimeeni työnnetään neulaa samalla kun raivoisat supistukset kulkivat lävitseni. Epiduraali auttoi lähes saman tien ja aivan täydellisesti. Hetki oli taivaallinen, vaivuin uneen. Reilun tunnin kuluttua havahduin supistusten voimistumiseen. En tuntenut kipua, mutta paineen tunne muuttui aiempaa intensiivisemmäksi. Olimme mieheni kanssa kahden ja aloin ähkiä siihen malliin, että mieheni sanoi: ”Kuulostaa siltä, että synnytät.” Pyysin kätilön paikalle, ja kohdun suuta katsoessaan hän sanoi: ”Kymmenen senttiä auki, saat alkaa ponnistaa.” Tunsin itseni hyvin energiseksi. Vihdoinkin jotain tapahtuu! Tässä vaiheessa käytössä ei ollut enää kivunlievitystä, mutta en kuitenkaan kokenut loppuvaihetta kivuliaaksi. Se oli eteenpäin vievää täyttä tohinaa. Supistusten välissä oli pakottava tarve tehdä jotain, ja tällöin muistin neuvosi yy-äänteestä. Se piti mielen sopivasti aisoissa. Puolen tunnin kuluttua seurasi elämäni ihmeellisin hetki keskiyön kynnyksellä: Paine helpotti ja kuului kaunis rääkäisy. Kurotin katseeni ääntä kohti. ”Onneksi olkoon, se on poika.”

Jälkeenpäin ajattelen, että synnytyslaulu oli korvaamaton apu läpi 32 tunnin avautumisvaiheeni. Lopun täydessä uupumisessa myös epiduraalilla oli paikkansa. Jos saan tilaisuuden synnyttää uudelleen joskus, olen varma, että käytän ääntä silloinkin, mutta en pistä pahakseni, jos epiduraali jää pois. Kaikkea hyvää sinulle!"

15. kertomus

"Osallistuin Kätilöopiston tiloissa järjestetylle 
synnytyslaulukurssillesi viime syksynä. Synnytin pirteän poikavauvan 
tammikuussa 2009 Naistenklinikalla ilman lääkkeellistä kivunlievitystä 
synnytyslauluoppejasi soveltaen. Toivomuksenani oli pystyä olemaan 
kotona mahdollisimman pitkään ennen sairaalaanmenoa, ja sekin onnistui.

Erityisen hyödyllisenä koin neuvon pitää leuka rentona supistusten 
ajan. Se todella auttoi! Kivunhallinnassa auttoi myös tehokkaasti, kun 
hoin mielessäni neuvojesi mukaan "mä avaudun, mä teen tilaa vauvalle".

Haluaisinkin kiittää todella hyödyllisestä kurssista. Ilman sitä en 
olisi  uskaltanut luottaa yhtä hyvin itseeni ja omaan kehooni 
synnytyksen edetessä."

16. kertomus

"Kiitokset erinomaisesta synnytyslaulukurssista! Synnytin esikoistyttöni lokakuussa ja pitkälti laulukurssin ansiosta (sekä tutun kätilön mainioilla "pysy niin kauan kotona kuin pystyt" -ohjeilla) oma synnytyskokemukseni oli erinomainen, tottakai hurja, mutta samalla jotenkin voimauttava. Oli upea kokea, mihin oma keho pystyy! Supistukset alkoivat aamulla klo 5:30, ääntä käyttämällä ja joogatyyppisesti keinutellen jaksoin kotona melkein klo 15 saakka. Sitten sairaalaan, jolloin homma oli jo hyvässä vauhdissa (7 cm auki) ja vauva syntyi klo kello 18 jälkeen.

Tavoitteenani ei ollut kipulääkkeetön synnytys ja yhden epiduraalin ehdin sopivasti sairaalassa saada (tämäkin oli mielestäni tärkeää, että riitti voimia ponnistamiseen ja vauvan ihmettelyyn ja hoivaamiseen tulevina päivinä). Mutta ilman äänenkäyttöä en olisi todellakaan jaksanut pysyä kotona niin pitkään. Ja kyllähän se vähän niin että, että kun sairaalan ovesta astuu sisään, sitä muuttuu potilaaksi ja jollakin tapaa menettää kontrollin omaan kehoon.

Tuhannet kiitokset vielä!" 

17. kertomus

"Hei,

Yhdistelmä ilokaasu-spinaalipuudutus-laulu toimi minulla niin, ettei 

pahempaa paniikkia päässyt syntymään missään vaiheessa. Synnytys alkoi 

lapsiveden menolla aamukolmelta, sairaalassa olimme yhdeksältä (olin 

ilmeisesti jo varsin paljon auki) ja poika syntyi jonkinlaisesta muunnetusta puoli-istuvasta 

asennosta varsin helposti 13.22. Lauloin lähinnä aoum:ia, supistusten 

aikana ilokaasumaskiin, joka mukavasti vaiensi ääntä kuulumasta kovin 

kauas (naapurihuoneessa taisi olla vaikeammat paikat). Muun ajan 

rentouduin, kätilöt kehuivatkin minua siitä. Tunsin aoumin ja 

ilokaasun vaikuttavan yhdessä oikein tehokkaasti, vaikka toki pelkkä 

syvään hengittäminen ja rentoutuminen olisi auttanut alkuun. Muutaman 

tiukemman supistuksen aikana ääni tahtoi nousta ja muuttua 

haukkovaksi, mutta sain aina tilanteen nopeasti hallintaan laskemalla 

ääntä. "Yhy" oli myös pari kertaa käytössä, vaikka ponnistamisen 

tarvetta joutui lopulta melkein odottelemaan.

Aoum auttoi muuten myös pari ensimmäistä päivää lapsivuodeosastolla 

imetyksen aiheuttamissa supistuksissa. Olen sittemmin laulanut sitä 

imettäessäni ihan vain vauvaa rauhoittaakseni (ajattelin että hän jo 

tuntisi laulun), koska imetyksen kanssa on ollut vähän 

harjoittelemista meillä molemmilla. Nyt se alkaa jo sujua. Poikanen on 

rauhallinen ja suloinen. Hänen isot silmänsä harittavat ihanasti.

Kiitos kurssista!"

18. kertomus

"Tosiaan en tiedä voiko sanoa, että käytin "synnytyslaulua". Esikoinen oli nukkunut tosi huonosti edelliset yöt ja yritin olla mahdollisimman hiljaa, kun synnytys käynnistyi. Hyräilin mielessäni jumppapallolla olohuoneessa. Ja kun menimme sairaalaan oli synnytys jo todella hyvässä vauhdissa (mitä toivoinkin). Jatkoin jumppapallon ja  mielessäni hyräilyn  kanssa synnytysalissa ja kätilö sanoi, että onpa sulla hyvä kipukynnys, kun melkein hymyilet siinä supistuksen aikana (samaa ei voi sanoa esikoisen synnytyksestä). Jotenkin ei enään tuntunut luontevalta laulaa ääneen, kun olin jo synnytyksen alkuvaiheessa ollut hissukseen (ponnistusvaiheessa toki pidin kovempaa ääntä). Yö oli ollut pitkä ja halusin nukkua, joten oltin sitten kuitenkin epiduraalin, mitä en kyllä suunnitellut etukäteen. Kerran ponnistusvaiheessa kätilö joutui sanomaan, että rentouta leuka (mies ei ollut skarppina ;).

Kiitos siis kurssista ja hyvää syksyä!"

19. kertomus

”Hei Hilkka-Liisa

Kävin mieheni kanssa synnytyslaulukurssillasi viime talvena ja pyysit
kertomaan kokemuksista synnytyslaulun käytöstä.
Ensinnäkin kiitos vielä kerran hyvästä kurssista! Oli todella tärkeää
päästä kokeilemaan oman äänen käyttöä jo etukäteen, koska olisi
tosiaan saattanut tuntua vaikealta ja hassulta alkaa laulamaan
synnytyksessä ensikertaa. Myös mieheni piti kurssista kovasti ja valoi
minuun uskoa, että laulun voimin me selvitään synnytyksestä.

Käytin synnytyslaulua jo kotona kun supistukset alkoivat vaatimaan
huomiotani. Laulaminen antoi sopivasti ajateltavaa ja vei ajatuksia
kohti tulevaa koitosta. Käytin kotona ollessani, kuten oikeastaan läpi
koko synnytyksen pelkää Aaa:ta. Muiden äänien käyttö ei tuntunut
luontevalta ja niiden tekeminen olisi vaatinut keskittymistä, aa-äänne
tuli luonnostaan. Sairaalaassa jatkoin laulun käyttämistä ja se tuntui
todella helpottavalta ja koetin samalla ajatella posiitivisia
ajatuksia aukenemisesta. Ongelmanani oli kuitenkin jatkuva paineen
tunne/ponnistamisen tarve jota oli tuntenut supistusten ensi hetkestä
alkaen kotona. Sairaalassa paineen tunne vain paheni ja äänenkäyttöni
meni pian hyvin matalaksi murinaksi ja karjahteluksi. Mielestäni
käytin ääntä hienosti ja murina auttoi paineen tunteen sietämiseen.

Kätilön vuoron vaihdettua uusi kätilöni kuitenkin sanoi että minähän
taidan ponnistaa kun ääneni kuulostaa tuollaiselta murinalta. Silloin
tajusin itsekin että tuo mörinä-ääni on ponnistusääntä ja ihmettelin
että tätähän olin tehnyt jo melkein kolme tuntia. Uusi kätilö kielsi
minua heti ponnistamasta ja sanoi että minun pitäisi hengittää
erilailla. Kauhistuin tätä käskyä ja ihmettelin että miten  minä nyt
käyttäisin synnytyslaulua (mielestäni matallalle viety murina oli just
sitä oikeaa juttua). Kätilö tarkasti miten paljon olin avautunut ja
karu tilanne paljastuikin että viimeiset tunnit olivat turhaa työtä ja
avautuminen pysähtynyt ja kohdunkaula paksuuntunut ponnistamiseni
takia.

Avautumisen pysähtymisen takia hermostuin todella paljon ja en jostain
syystä saanut kokeiltua sinun kurssillasi saatuja neuvoja sen suhteen
jos ponnistuttaa liian aikaisin. Muistin ne kyllä hyvin, mutta
jotenkin en uskonut niistä olevan apua enkä sitten vaan kokeillut
niitä, kun kukaan ei ollut kannustamassa (mieskään ei tainnut ihan
tajuta tilannetta). Iltavuoron kätilö sitten neuvoi
puhaltamaan/puuskuttamaan ulospäin. Se oli kovaa työtä ja välillä
tuntui että happi loppui kun piti puuskuttaa ja puhaltaa niin kovaa.
Kovasti kätilö muistutti välillä hengittämään normaalistikin etten
pyörtyisi kesken homman.

Tällä puuskuttamistekniikalla ja oksitosiinitipalla poika syntyi
pysähtymisen jälkeen hyvinkin nopeasti, kahdessa tunnissa (puolen
tunnin ponnistusvaihe). Ponnistusvaiheessa en tarvinnut synnytyslaulua
enää ollenkaan, koska kaikki kivut hävisivät ja kaikki tarmo meni
oikean hengitystekniikan keksimiseen.

Synnytyslaulusta oli minulle eniten hyötyä kotona synnytyksen
käynnistyttyä ja pitkälle myös avautumisvaiheessa. OIisi
mielenkiintoista tietää olisko paineen tunne helpottanut jos olisin
mennyt siihen konttausasentoon pää kohti lattiaa ja peppu kohti
taivasta. Ja harmittaa etten yhtään kokeillut sitä "hi/hy" ääntelyä!
Siinä tilassa se vaan ei omin avuin onnistunut, joten siinä meille
miehen kanssa muistettavaa mahdollisia tulevia synnytyksiä ajatellen.
Silloin hänellä on tärkeä rooli minun kannustajana, jos sama
ponnistamisen tarve iskee jo synnytyksen alussa. Muuten mies toimi
oikein hienosti ja kannusti minua äänen käytössä. Itse hän ei paljon
ääntä käyttänyt, koska sanoi että tunnun osaavan hienosti ilman
häntäkin. Niinkuin osasinkin. Kiitos sinulle siitä!

Liikkumisella, laululla ja positiivisilla ajatuksilla oli varmasti paljon vaikutusta! Poika syntyi kuitenkin seitsemässä tunnissa, joka on aika nopeaa toimintaa ensisynnyttäjältä. Ja selvisin ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, mikä oli minulle tärkeää. Apuna oli edellämainitsemieni asioiden lisäksi TENS-laite.”

20. kertomus

"Kiitos rukouslaulukurssista ja iso kiitos Synnytyslaulukirjasta! Luin sitä jonkin verran, kun odotin meidän vauvaamme. Halusin opetella jollain tavalla käyttämään vokaaleja rentoutuessa mm. gynekolgin tutkimuksissa. Ja niin minä sitten makasin tutkittavana ja lauloin vokaaleja ;) Jollain kerralla lääkäri kehui. 'Hyvä, nyt sinä osasit rentoutua!' Ja minä ihmettelin, että oliko se jo siinä ;)

Sain rohkaisua noista kokemuksista ja halusin synnytyksessä myös käyttää vokaaleitten laulamista ja muutenkin laulua. Niinpä sitten synnytyksessä otin supistuksia vastaan 'ölisemällä' vokaaleja, keinumalla keinutuolissa ja tukeutumalla rakkaaseen mieheeni. Välillä otin vähän ilokaasua, mutta sitten se piti lopettaa, koska minua rupesi huippaamaan, en osannut oikein sitä hengittää. Kätilöt kysyivät moneen kertaan, tarvitsenko jotain puudutusta tai muuta apua. En kaivannut. Onneksi kuitenkin he antoivat jonkun puudutuksen tai jonkun loppuvaiheessa, mutta epiduraalia en halunnut. Ponnistusvaiheessa muistin mieheni siskon evästyksen, että muista, että siellä saa vapaasti huutaa. Silloin huusin, niin että varmaan koko  sairaala kuuli;) Ennen tuota laittoivat vauvalle jonkun pinnin, että sydänäänet kuuluisivat paremmin. Yritin rentoutua ja lauloin pikku laulua, jonka olin tehnyt mahdolliselle lapsellemme vuonna 2005. Kätilö ja lääkäri sanoivat, nyt menee hyvin, laula uudestaan.

Syntyi terve poika,  joka nyt on jo kahdeksan kuukauden ikäinen. Viikon päästä perjantaina jo yhdeksän kuukautta. Hui tuota ajan kulua! Oon odotusajasta lähtien laulanut hänelle paljon ja se on edelleenkin mm. hyvä rauhoituskeino. Erityisesti yksi angolalainen laulu, joka kertoo taivaan junasta rauhoittaa hänet usein. Meidän turvalaulu on Jumalan kämmenellä ja sitä usein hyräilen myös, kun hän syö tisua keinutuolissa ja on käymässä yöunilleen.

Odotusaikana kuunneltiin aika usein teidän kehtolaululevyä ja varsinkin ekoina kuukausina sitä usein kuunneltiin, kun oli vähän enemmän iltayöitkua. Nyt olen enemmän itse hyräillyt unilauluja.

Taivaan Isän siunaamaa adventinaikaa sinulle ja läheisillesi ja välitä kiitokseni Synnytyslaulukirjasta myös toisille tekijöille! Siunausta ja voimia myös työhösi!"

21. kertomus

"Hei,

 Osallistuin joulukuussa synnytyslaulukurssillesi ja halusin vielä kiittää siitä. Kurssi oli mielenkiintoinen ja antoi lisää työkaluja synnytykseen valmistautumiseen.  Meille syntyi ihana pieni tyttö 18.12 - kovasti olin ajatellut käyttäväni ääntä tässä synnytyksessä, mutta valitettavasti jouduin synnyttämään flunssaisena ja erittäin käheänä - silti pystyin mielestäni mielikuvissani käyttämään ääntä ja kurssistasi (ja kirjastasi) oli äänettömänäkin paljon hyötyä. Muuten synnytys sujui ihanasti, sain toivomani kotisynnytyksen ja vauva syntyi lempeästi veteen. Kiitos vielä kerran ylimääräisen kurssin järjestämisestä ja oikein hyvää uutta vuotta!"

22. kertomus

”Synnytyksessä käytin pääasiallisena kivunlievityksenä ääntä. En ollut sitä erityisesti suunnitellut, mutta se tuli luonnostaan. En tiedä mitä muutakaan olisin tehnyt helpottaakseni oloa, ja jouduttaakseni synnytystä.
Synnytys oli siis ensisynnyttäjäksi nopea. Olin aktiivinen alusta loppuun asti, kävelin, liikuin, ääntelin. Leuka rentona -ääntelyn ansioista sain "luomu-vauvan", olin tilanteen rouva koko ajan. en antanut kivulle yliotetta, vaikka tuskaista se lopussa olikin.
Supistus supistukselta ajattelin loppua kohden, että jos tämä tästä yltyy vielä vähän, niin sitten otan kyllä jonkin kovan kivunlievityksen. Ilokaasu kun ei auttanut kuin muutamaan hassuun supistukseen. Kylvyssä oleilin, niin pitkään kun sallittiin, sain tukea sellaisesta tangosta siellä altaassa.
Lopulta kun olisin sitten halunnut sen "ei-epiduraalin", eli paracervikaalin, niin olinkin jo 8cm auki ja pian siitä alkoikin jo ponnistuttamaan.
ponnistin nelinkontin - se oli paras asento minulle. Tammisaaren synnytyssänky on ihanan ei-sairaalamainen, ja sen päällä oli iso säkkituoli, johon nojasin.
aamulla klo 7 rupesi vedet lorisemaan, klo 8 alkoivat supistukset 10min välein, ja klo 18.45 supistukset tihenivät 5min välein, klo 23:44 syntyi vauvamme :)

Kiitos vielä oivasta kurssista, kirjankin luin, ja ljuuli ljuulia laulan usein. :)

Jälkilause: Tuosta ylläolevasta kertomuksesta puuttuu loppuvaiheen jakso, kun ponnistutti kovasti, mutten saanutkaan vielä ponnistaa, ja sitten piti pistää pylly ylös ja läähätellä ja hihitellä kovasti. se oli tosi rankkaa. mutta sitten viimeinkin sain ponnistaa.
ja silloin kätilö sanoi, että "ota henkeä, pidätä, ja ponnista". joten en enää ponnistaessa käsittääkseni enää käyttänyt ääntä. hengitin vain.

näin jälkeenpäin ajatellen oli ihana, luonnollinen, hyvä synnytys.”

23. kertomus

”Esikoiseni synnytys käynnistyi kolmantena päivänä lasketusta ajasta. Yöllä yhden aikaan heräsin lapsiveden hulahdukseen. Tunnin kuluttua alkoivat supistukset ja pian herätin mieheni seurakseni valvomaan, nukkuminen kun tuntui mahdottomalta ajatukselta. Rauhoittaakseni itseäni laitoin Novospaskin mieskuoron laulamaan ja päätin kurssilla saadusta neuvosta heti ryhtyä laulamaan supistuksen tuntuessa, vaikka hyvin lieviä vielä olivatkin. Kuorolaulu tuntuikin tepsivän rauhoittavasti ja sain levättyä ja laulettua pois supistuskipua vuoteessa vielä seuraavien parin tunnin ajan. Mieheni kanavoi energiaansa ja jännitystään ryhtyen lätynpaistoon, tiskaamaan ja pakkailemaan sairaalakassia.

Aamun valjetessa puoli viiden aikaan supistukset olivat voimistuneet ja tuntuivat tulevan sen verran säännöllisesti, että ryhdyimme kellottamaan niitä. Minä kerroin aikansa kuluksi koneen ääressä surffailevalle miehelleni aina, kun oli aika merkitä kellonaika ylös, ja nousin laulamaan a-o-u-m:ia kivun mukaisella voimakkuudella samalla lanteita keinuttaen ja tarpeen mukaan liikkuen. Välissä saatoin vielä rauhassa levätä sängyllä ja hörppiä mehukeittoa, kunnes uusi supistus ajoi liikkeeseen. Tässä vaiheessa supistukset toistuivat jo alle kymmenen minuutin välein ja mieskuoro oli tehnyt tehtävänsä ja pääsi ansaitulle tauolle.

Supistusten voimistuessa äänikin voimistui ja sain huolestuneen myötätuntoisia katseita osakseni. Lauluun keskittyminen tuntui kuitenkin hurjan luontevalta ja auttoi minua keskittämään ajatuksen pois kivusta, itseeni ja rentoutumiseen. Aamukahdeksasta lähtien supistusväli oli tihentynyt viiteen minuuttiin. Jossakin vaiheessa siirryin kävelyn sijasta ottamaan kipua vastaan polvillani huojuen ja ylävartaloa tuoliin tai sohvan käsinojaan tukien. Alaselän jomotusta ja polttoa hillitsi myös kuumavesipullo ja käsillä painaminen. Mieheni tuki ja auttoi rentoutumistani silittämällä myötätuntoisesti hiuksiani laulun kaikuessa voimakkaampana.

Yhdeksän aikaan ystäväni, joka oli ollut mukana valmennuksissa ja synnytyslaulukurssilla, tuli luoksemme. Tässä vaiheessa läsnäolo oli paras tapa olla tueksi. Kymmeneltä soitin taas Kätilöopistolle. Jännitin ehkä eniten lapsen vointia, liikkeitä kun oli supistusten, lapsiveden menon ja liikkumisen vuoksi vaikea havaita. Kun kotona oleminen kuitenkin tuntui edelleen mahdolliselta, päätimme vielä malttaa olla lähtemättä Kätilöopistolle. Puoli yhteentoista mennessä supistuksia tuli jo tiheämmin ja ne olivat voimistuneet sen verran kivuliaiksi, että synnytysseurani ehdotti sairaalaan lähtöä. Laulamista oli luontevaa jatkaa aina supistuksen tullessa: rapussa, pihalla taksia odottaessa, auton takapenkillä, sairaalan oven suussa ja osastolle saapuessa. En olisi voinut olla laulamattakaan.

Sairaalaan kirjauduimme juuri ennen yhtätoista. Haikaranpesässä sain helpotuksekseni heti kuulla pääseväni sittenkin vielä vesialtaaseen. Ensin oli kuitenkin pysyteltävä makuulla tulotarkastuksen ajan. Makuuasento tuntui tässä vaiheessa supistusten tullessa todella viheliäiseltä ja sain laulaa kannustaakseni itseäni: ”ei kestä enää kauaa, jaksa jaksa jaksa!” tai ”au au au sattuu sattuu sattuu!” tai ”ei tule heti uusia lapsia meille, ei!”. Laulaen saatoin samalla välittää ajatuksia seuralaisilleni ja sain heiltä vastaukseksi myötätuntoisia ja kannustavia kommentteja. Isoin huojennus tuli kuitenkin kätilön todetessa minun olevan jo seitsemän senttiä auki. En olisi ikinä uskonut! Siihen mennessä synnytyskivut olivat kuitenkin tuntuneet varsin siedettäviltä, eivät lainkaan mahdottomilta kestää. Myös neuvolasta tuttujen sydänäänten kuuleminen tuntui kovin tärkeältä ja helpotti oloa. Lapsella oli siis kaikki hyvin. Myöhemminkin huomasin kuuntelevani koko ajan lapsen sydämen sykettä.

Tutkimuspöydältä siirryttiin synnytyshuoneeseen odottamaan vesialtaan täyttymistä. Odottelu sujui lattialla polvillaan tyynyyn ja sänkyyn nojaten, supistusten välissä aina leväten ja voimia keräten ja supistuskivun tullessa vokaaleja laulaen. Odottaessa otettiin vielä verikoe ja laitettiin sydänäänianturi vatsan ympärille.

Lämmi vesi helpotti oloa ja taittoi kivuilta kärjen. Altaassa tulivat myös kipeimmät supistukset, joiden aikana lauluni raikasi seinistä kaikuen. Supistuksen mentyä taisin vaipua hetkeksi melkein uneen, niin ihanalta tauko aina tuntui. Kun kätilö kuuli äänestäni, että kipu alkoi olla aika kovaa, sain neuvoksi kokeilla lyhyttä ”äh äh äh” ääntä. Muistan elävästi, miten se sillä hetkellä helpotti.

Synnytysseurani odotteli huoneessa ja toi juotavaa. Veden lisäksi muu ei enää maistunutkaan, supistuksen mukana tuli melkein pahoinvoiva olo. Nousin altaasta vain käydäkseni vessassa ja sisätutkimusta varten. Tunnelma huoneessa oli rauhallinen. Kätilö pysytteli taka-alalla ja teki rauhassa valmistelevia toimenpiteitä. Se vahvisti oloani siitä, että kaikki oli sujumassa hyvin. Aika kului nopeasti, tai oikeastaan sen kulumiseen ei kiinnittänyt juurikaan huomiota. Keskityin niin täysin hetkeen, lepäämään tai laulamaan kipua pois tarpeen mukaan. Jälkeen päin huomasin, etten ollut lainkaan miettinytkään synnytyksen mahdollista kestoa ja tulevia kipuja, niin hyvin onnistuin keskittymään sen hetkiseen olemiseen.

Sitten tulikin jo hetki nousta altaasta ylös ponnistamaan. Kätilön ehdotuksesta synnytin jakkaralla. Allassynnytystä varten supistukset tuntuivat kai olevan liian heikkoja ja luotin ilomielin ammattilaisen ehdotukseen. Jakkaralla saatoin ponnistaa ystävääni nojaten. Mieheni oli vierellä ja piti minusta kiinni. Kätilö ohjasi ponnistusta ja huomasin siinäkin vaiheessa käyttäväni ääntä tukena. Se taisi olla aika lähellä sitä laskevaa äännähdystä, jota kurssillakin taidettiin kokeilla. Paras kannustus loppusuoralla oli kuulla lapsen pään jo näkyvän ja työn olevan pian takana.

Kolmea vaille kaksi perjantai-iltapäivällä kaikui pikkupojan huuto ilmoille ja lapsemme laskettiin vatsani päälle.

Laulaminen auttoi keskittymään, rauhoittumaan, pysymään rauhallisena ja sietämään kipua. Luulen, että oli hyvä aloittaa se heti ensimmäisten tuntemusten tullen. Kun kipu alkoi olla kovempi, tuli laulu reaktiona jo selkärangasta. Puoli viidestä - jolloin kirjanpito aloitettiin - sairaalaan lähtöön mennessä ehdin laulaa noin kuusikymmentä supistusta. Kätilö oli vakuuttunut siitä, että laulamalla olin myös edistänyt ja nopeuttanut avautumista ja että onnistuin ponnistamisessakin valjastamaan äänen avukseni. Vältyin myös käyttämästä muita kivunlievittäjiä. Vain ponnistusvaiheessa sain pintapuudutuksen.

Muistan ajatelleeni, että varsinaisia todella ikäviä supistuksia taisi koko synnytyksen aikana tulla vastaan lopulta vain kymmenkunta. Kivun lievittäjänä ääni oli korvaamaton. En osaa nyt kuvitella, mitä muuta olisin voinutkaan tehdä, kuin liikkua ja laulaa. Loppuvaiheessa vesi oli hyvä alusta levätä, vääntelehtiä ja venyä äärimmilleen ja jaksaa vielä loppuun asti. Tuntui, että toimin koko ajan itseäni ja oloani siinä hetkessä kuunnellen ja sen seurauksenakin olen ollut kokemukseeni paitsi tyytyväinen, myös valtavan ylpeä siitä.”

24. kertomus

"Meille syntyi suloinen nelikiloinen tytöntylleröinen 18.2. (laskettuna aikana, koska synnytys käynnistettiin liian vähäisen lapsiveden takia) ja lisäksi lääkäri myös jostain syystä luotti minun laskettuun aikaan (7.12.) enemmän kuin tuohon ultran korjattuun aikaan. Ennen käynnistystä kohdun suu oli auennut jo pari senttiä ja kohtukatedrilla (palongilla avattiin vielä toiset pari).

Synnytys oli sinänsä helppo (ei jäänyt mitään traumoja, ettenkö voisi palata takaisin synnytyssaliin suunnilleen minä päivänä hyvänsä), kun kalvot oli puhkaistu ja tippa laitettu, niin tyttö oli  vajaan neljän tunnin päästä ulkomaailmassa (viimeiset 6cm aukesi siis reilussa 3 tunnissa, joka on käsittääkseni aikas nopea ensi synnyttäjälle). Tosin mietin, että äänestä olisi ollut vielä enemmän apua (jouduin lopulta ottamaan epiduraalin) jos olisi ollut spontaani synnytys, jossa supistukset eivät olisi heti alkaneet niin rajuina. Tosin sukumme naiset ovat aina hädin tuskin ehtineet sairaalaan synnyttämään lapsukaisiamme, että varmasti spontaani synnytyskin olisi alkanut yhtä rajuna ja nopeasti...

Siis ei sillä, käynnistys oli välttämätön ja synnytys helppo. Otin tosissaan epiduraalin jossain vaiheessa kun usko ääneen katosi. Mieheni kylläkin lauloi ihan lapsen syntymään asti ja siitä oli suuri apu keskittymisen kannalta. Hän on myös jatkanut lauleskelua rauhoittaakseen tytärtämme iltaisin.

Iso apu oli myös gregoriaanisesta musiikista, jota anestesia lääkärikin ihasteli. Erikoisinta oli, että soitimme yhtä levyä 6tuntia ja muistan kuulleeni sieltä vain kappaleen, jossa lauletaan hallelujaa. Ensi synnytyksessä soitatan varmaankin ko. kappaletta koko ajan, koska se tuntui rauhoittavan.

Huomasin myös sellaisen yllättävän asian, etten pystynyt tekemään näitä vokaali ääniä heti synnytyksen jälkeen. Nyt reilun parin viikon jälkeen pystyn taas "laulamaan" tyttärellemme, joka vastaa suun liikkeillä. "U" on erityisen suosittu. Hän rakastaa sitä. Siis kun teen ensin A:n sitten O:n, U:n ja M:n, niin mini tekee uuu:n suullaan. M:n mumiseminen oli ainoa, jota pystyin tekemään koko ajan, heti synnytyksen jälkeenkin, muut kirjaimet tuntuivat avaavan kohdun uudestaan... Siis eihän se mihinkään aukea uudestaan, kunnes seuraavan lapsen kanssa, siltä nyt vain tuntui."

 25. kertomus

"Kävin synnytyslaulukurssilla toukokuussa 2011 Tukholmankadulla, ja pyysit lähettämään viestiä, kuinka synnytys meni. Synnytyslaulukurssin myötä kiinnostuin enemmän synnyttämisestä, sitä ennen se oli välttämätön ”paha”, josta vaan pitää jotenkin suoriutua. Valmistauduin lukemalla nettisivuja ja kirjoja, ja päätin yrittää luonnonmukaista synnytystä. Olin synnytyslaulukurssilla yksin, mutta kerroin menetelmästä miehelleni. Hän suhtautui asiaan vähän skeptisesti, mutta kuitenkin rohkaisevasti. Emme harjoitelleet äänenkäyttöä tai mitään ennen synnytystä. Halusin synnytykseen mukaan myös doulan, jotta minulla olisi mahdollisimman paljon tukea synnytyksessä.

Supistukset alkoivat synnytystä edeltävänä yönä. Niitä tuli harvakseen eivätkä olleet kovin kipeitä, mutta hymisin silti – muistin sinun hymisseen myös keskellä yötä. Aamulla heräsin todella voimakkaaseen supistukseen ja paniikki meinasi iskeä – sain kuitenkin rauhoitettua itseni äänen avulla. Aamupäivällä koitin levätä ja nukahdinkin, mutta heräsin jälleen kovaan supistukseen. En uskaltanut enää nukkua ja pian supistukset alkoivat tihentyä ja voimistua. Kun pelkkä hyminä ei enää riittänyt, aloin pyörittää lantiota jumppapallon päällä. Kuuntelin samalla rauhoittavaa musiikkia. Doulamme tuli meille iltapäivällä ja supistukset olivat säännöllisiä n.10min välein. Jossain vaiheessa vaihdoin hyminän vokaalien laulamiseen, aoum taisi olla käytössä. N. puoli seitsemän maissa päätimme lähteä sairaalaan, supistuksia tuli viiden minuutin välein. Aloin voimaan myös pahoin – oksensin kotoa lähtiessä ja myös synnytysvastaanotolla sisätutkimuksen jälkeen. Olin silloin 3cm auki. Lähtiessämme saliin oksensin jälleen ja lapsivettä alkoi lorahdella. Salissa istahdin keinutuoliin ja huomattiin, että takakeno asento toimi minulla - eteennojaaminen sattui paljon enemmän. Keinutuolissa istuessani doulamme oli selkäni takana ja lauloi selälleni. Jossain vaiheessa siirryin jumppapallon päälle, sitten jumppapallon kanssa suihkuun, jossa mieheni ja doula vuorotellen hieroivat selkääni kuuman vesisuihkun alla supistuksen tullessa. Keinutuolissa istuessani minulla oli kuumapakkaus selän alla ja mahan päällä ja supistuksen tullessa/ollessa doula ja lopulta myös mieheni pitivät parhaaksi näkemäänsä ääntä minun kanssani. Vaihtelin vokaaleja ja järjestystä. Pitkään mmmaaauuuu-maumaumau toimi aika hyvin ja loppua kohden ääni vaihteli mauumaaumaau, aaaaaoooouuummmmmaaaoooouuumm, aaaaauuuuu mantroista matalaan murinaan/mörinään. Tuota ”rumbaa” suihkun, keinutuolin ja jumppapallon välillä kesti n. 7h, kunnes alkoi tulla tarvetta ponnistaa ja kätilön ehdotuksesta päätettiin katsoa kohdunkaulan tilanne. Sekin onnistui keinutuolissa (myös käyrä otettiin minun ollessa keinutuolissa tai jumppapallon päällä). Olin täysin auki, kello oli silloin n. kolme aamuyöllä. Sen jälkeen nousin jaloilleni ja heiluin siinä vähän aikaa tuettuna ja kouristellen, kunnes kätilö toi jakkaran ja aloin ponnistaa siinä n.03.40. Aktiivinen ponnistus kesti 11min. Käytin ääntä myös ponnistaessa (aaaa), mutta viimeisen rutistuksen kätilö neuvoi laittamaan kaiken energian ponnistamiseen ja olemaan hiljaa. Sain vauvan syliini, ja rauhoitin hänet laulamalla ”Levon hetki nyt lyö”, jota olin laulanut iltaisin raskausaikana. Nousin vasta silloin ensimmäistä kertaa synnytyspöydälle ja siinä makoillessa vauva alkoi pian imeä rintaa. Synnytys sujui siis luonnonmukaisesti, kuten olin toivonutkin. En usko, että se olisi onnistunut ilman laulua, siitä oli aivan hurjasti apua. Kätilötkin olivat aivan tohkeissaan, sillä olin heidän mukaansa ollut todella rauhallinen ensisynnyttäjä."

 26. kertomus

"Synnytys käynnistettiin, koska minulla oli viitteitä alkavaan raskausmyrkytykseen. Supistukset olivat todennäköisesti siitä syystä melko tuntuvia, ja en tiedä miten olisin selvinnyt ilman äänen apua niistä. A oli tehokkain vokaaleista, ja aoum-rimpsu tuntui toimivan siinä vaiheessa kun lapsi laskeutui, vähän ennen sitä ponnistusvaihetta. Aoum oli pituutensa vuoksi niin sopiva siihen vähän ennen ponnistusta -vaiheeseen, jonka kipu/tunne muuttui tosi erilaiseksi kuin avautumisvaiheessa.

Vaikka otinkin epiduraalin ja höngin ilokaasua, niin koin, että ääni oli tärkeä juttu siinä tilanteessa. Itseäkin se jotenkin auttoi keskittymään, oli jotain mihin kivun pystyi kanavoimaan. Mieheni oli mukana synnytyksessä, ja teki välillä ääntä kanssani, joka tuntui tosi hyvältä. Tuli tunne, että yhdessä edistetään tätä synnytystä. Kätilöt suhtautuivat myönteisesti ja jopa kannustivat ja sanoivat välillä, että tee sitä matalampaa ääntä..Ilmeisesti huomasivat, että se edistää tilannetta. Synnytys kesti kaiken kaikkiaan alle seitsemän tuntia, jonka tuloksena syntyi tyttö 2960g ja 48cm."

27. kertomus

”Oli aurinkoinen sunnuntaipäivä neljä päivää ennen laskettua aikaa.

Lähdimme kävelylle miehen kanssa. Viimeiset viikot en ollut jaksanut

kävellä, vaan olin lähinnä maannut kotona jumppapallon päällä. Nyt

kuitenkin innostuin ja kävelimmekin Töölönlahden ympäri, mikä

tuntuikin aikamoiselta ponnistukselta, Oli lämmin ja aurinkoinen

syyspäivä, ja ihana olla ulkona. Keskiyöllä alkoivat supistukset,

jotka tunnistin erilaisiksi kun aikaisemmat, oikeiksi supistuksiksi.

Ne tulivat harvakseltaan, joten yritin levätä, nukkuakin niiden

välissä. Kun tuli supistus, lähdin olohuoneeseen kävelemään, nojailin

seinään tai jumppapalloon, muistin leuan rentona pitämisen,

hengittämisen vatsasta asti Ääntä en vielä tehnyt varsinaisesti, kun

en halunnut herättää nukkuvaa miestä, ja oma intuitio sanoi että minun

kannattaa säästää vielä voimia. Nukuin lyhyitä pätkiä supistusten

välissä. En tiennyt, että olen varmasti synnyttämässä vielä, kunnes

kuuntelin mieheni äänittämää laulua cd:ltä öisessä olohuoneessa, olin

viime päivinä kuunnellut juuri sitä: siinä lauletaan "sinilintu

iltataivaan vedenpintaan heijastuu/ ruohikko suhisee, kaislat huojuu

huojuu/ sinilintu herää/ katsoo ulappaa...

Silloin tunsin, että hän, vatsassani asuva lapsi on nyt tulossa

maailmaan! Kello oli ehkä kolme, lepäsin ja seurasin liikkeellä ja

hengityksellä supistuksia kun ne tulivat. Kuuden aikaan supistukset tulivat jo niin tiheään tahtiin, etten välillä kerennyt lepäämään.

Mieheni heräsi, joogasi ja söi aamiaista, minä marssin ympäri

huoneita, tein ääntä, nojailin seinään ja jumppapalloon, supistukset

tulivat noin 10 minuutin välein tai useammin. Pyysin miestä käymään

kaupassa ostamassa melonia ja punaista mehua (niitä oli pakko saada!)

onnistuin jotenkin syömään ja juomaan, vaikka heti perään oksensinkin.

Supistukset olivat jo todella rajuja, mutta oli koko ajan luottavainen

tunne, voimakas, raju, mutta hyvä: ihanaa ja mahtavaa synnyttää!

Seitsemän maissa soitin Haikaranpesään,

ja helpotuimme kovasti tiedosta että mahdumme sinne.

Kätilö pyysi kuitenkin vielä pysymään kotona jos tunnen että pärjään,

menin kuumaan suihkuun jumppapallon päällä, nyt tein koko ajan ääntä,

aoummm, tosi matalaa, vatsasta, lantiosta. Voimakas liike ja ääni

olivat välttämättömiä, pakko tehdä supistusten aikana, koko ajan olin

liikkeessä, liike, ääni virtasivat. Nyt supistukset tulivat viiden

minuutin välein, kello oli kymmenen ja aloimme tehdä lähtöä

sairaalaan. Rappukäytävässä tuli supistus, kiersin kehää ja tein ääntä

siinä, taksissa  tuli toinen, puristin miehen käsivartta, matka kesti

alle 10 minuuttia, taksin pysähtyessä Kätilöopiston eteen tuli taas

supistus, nopeasti ulos taksista kävelemään. Kun tulimme sisään

osastolle, supistukset olivat todella rajuja ja tiheitä. Hoitaja

ohjasi ensin tutkimushuoneeseen, mutta sanoikin ovella että mennään

suoraan synnytyssaliin. Hoitaja pyysi menemään selinmakuulle

sisätutkimusta varten, ja se oli ihan kauheaa tuskaa, ihan kamala

hetki, niin väärä asento. Kätilö sanoi että olen kokonaan auki, jota

en heti ymmärtänyt: "niin, auki, mutta miten paljon?". Kun tajusin,

että olen 10 senttiä auki, olin aivan häkeltynyt, kuvittelin että se

mitä olin käynyt läpi kotona olisi ollut vasta alkua - luulin että

supistukset olisivat muuttuneet vielä paljon kivuliaimmiksi.

Tässä nyt olin, ja kätilö sanoi että voin jo ponnistaa, en ollut vielä

mielessäni valmis siihen, olin niin keskittynyt supistusten

työstämiseen, ja nyt ponnistusvaihe oli jo edessä!

Sydänääniseurantaan laitettu vyö esti minua liikkumasta (olin

synnytyssängyllä kontillaan) joten kätilö puhkaisi kalvot, jotta saisi

sydänääniseurannan suoraan lapsen päästä, ja pystyin taas liikkumaan.

Huoneessa oli vähän kylmä, pyysin lämminvesipusseja. Mies istui pääni

lähellä, piti kädestä, teki kanssani ääntä supistusten mukana.

Aloin ponnistamaan noin puolenpäivän aikaan, en heti saanut oikeasta

ponnistusvoimasta kiinni, en ollut vielä valmis ponnistamaan?

Edellä mainitut sairaalatoimenpiteet olivat vähän vieneet voimiani.

Kätilö oli kannustava, ajattelin itse ja toistinkin "avaudun", se oli

todella tärkeä ajatus, tunne tässä vaiheessa. Huusin ponnistusten

aikana, kätilön piti vähän sanoa että keskitä se voima siihen

ponnistamiseen, mikä oli hyvä. Mieheni sanoi että tämä vaihe oli ranka

nähdä kun välillä huusin en kestä, en pysty, apua, välillä taas hoin

avaudun, avaudun. Ponnistamisen välissä supistusten välissä nukahdin

jopa muutaman kerran. Vaihetta oli jo kestänyt yli tunnin, ja

supistukset tulivat vähän harvemmin, lapsen pää näkyi jo, mutta ei

tullut vielä kunnolla ulos. Kätilö sanoi "jos lapsi ei synny seuraavan

kolmen supistuksen aikana, niin laitan oksitosiinitipan". Minä siihen

että "no et laita!" ja aloin ponnistaa "tosissaan". Pian (seuraavan

tai kahden supistuksen jälkeen) lapsi syntyi!!!! Hän oli heti niin kaunis ja puhdas. Kätilö

nosti hänet vatsalleni ja hän katsoi minua suoraan silmiin, pitkään,

ja alkoi syödä sormiaan. Jäimme pian kolmistaan koko uusi pieni perhe,

onnellisina, imetin vauvaa ja olimme ihmeissämme uuden ihmisen

syntymästä, ja myös siitä miten ihanasti synnytys oli mennyt!

Kiitos sinulle Hilkka-Liisa synnytyslaulusta, upeata kun autat naisia

luottamaan itseensä, löytämään itsestään synnyttäjän voiman!”

 27. kertomus

"Kiitos kevään synnytyslaulukurssista! Tällainen oli minun synnytyskokemukseni:

Tiistaiaamuna kymmenen päivää ennen laskettua aikaa heräsin hulahduksen tunteeseen ja ihmettelin, onko kyse lapsivedestä. Laitoin terveyssiteen ja aloin seurailla tilannetta. Vuoto loppui, mies lähti töihin ja minä esikoisen kanssa viemään autoa huoltoon. Iltapäivällä vuoto alkoi uudestaan, soitin sairaalaan ja sain kehotuksen tulla käymään iltakahdeksalta tarkistamassa, onko kyse lapsivedestä. Isovanhemmat hakivat esikoisen hoitoon, ja alkoi tuntua siltä, että nyt on synnytys kyseessä. Sairaalassa menikin yli tunti, vauvan sykettä seurattiin. Meille sanottiin, että aamukahdeksalta voisi tulla takaisin infektioriskin vuoksi antibiootin aloittamista varten, ja mietin, mahtaako mennä siihen saakka. Halusin kuitenkin lähteä kotiin enkä jäädä sairaalaan synnyttämättömien osastolle. Jossain vaiheessa alkoivat supistukset. Menomatkalla vielä istuin autossa, palatessa olin kontallani takapenkillä.

Kotona mieheni lähti yläkertaan nukkumaan ja minä tein alakerran olohuoneeseen "synnytyspesän": patja, peitto ja tyyny lattialle, vieressä sohva ja jumppapallo. Viimeistään noin iltakymmenestä supistukset tulivat säännöllisesti 5-10 minuutin välein. Aloin laulaa a:ta supistusten aikana. Päätin levätä ja torkuin patjalla kyljelläni supistusten väliset ajat, ja supistuksen tullessa nousin kontalleni palloon nojaten ja lauluksi vaihdoin korkeamman a:n ja matalan u:n; näin kuluivat pikkutunnit kahdestatoista kolmeen. Kolmelta päätin lähteä hiljalleen liikkeelle. Siirryin suihkuun ja otin pallon mukaan ja jatkoin pallon päällä kontallaan laulamista ehkä kolmen-neljän supistuksen ajan suihkun rummuttaessa selkää. Olin ollut pyjamassa, mutta suihkun jälkeen puin vaatteet ja kävin herättämässä mieheni ja sanomassa, että kohta voitaisiin lähteä sairaalaan. Supistukset olivat muuttuneet vähän tiheämmiksi ja kipeämmiksi noustuani ylös.

Kahdessakymmenessä minuutissa olimme taas Kätilöopistolla, jonne olin soittanut etukäteen. Synnytyskertomukseen kirjattu osastolletuloaika oli 5.25. Kätilö oli vastassa ja alkoi rauhallisesti kysellä tilanteesta ja toiveistani, joista koin pystyväni kertomaan nopeasti ja sujuvasti. Synnytyshuone valikoitui sen perusteella, että halusin kokeilla Relaxbirth-synnytystukea. Ilokaasua halusin ja sainkin heti, samoin jumppapatjan huoneeseen (se kyllä jäi käyttämättä). Kätilön ehdotuksesta istuin jumppapallolle sängyn viereen keinahtelemaan, tosin pallo tuntui liian tyhjältä ja matalalta, ja nousin seisalleni nojaamaan sänkyyn,ja jossain vaiheessa siirryin siitä kontalleni sängyn päälle nojaamaan säkkituoliin. Autossa olin vielä laulanut a-o-u-m, mutta sairaalassa se korvautui ilokaasun hengittelyllä. Vauvan sykettä ja supistuksia seurattiin ulkoisille antureilla, jotka tuntuivat hankalilta, kun ne liikkuivat pois paikaltaan ja tipahtelivat maahan, ja minulle sopi hyvin kätilön ehdotus sydänäänten sisäisestä seurannasta, joka oli tuttua esikoisen synnytyksestä. Anturia asennettaessa lapsivettä hulahti enemmänkin. Sisätutkimusta ei sairaalassa kiirehditty tekemään, mutta kun se tehtiin, kohdunsuu oli 4 cm auki ja noin tuntia myöhemmin anturin asennuksen yhteydessä 6 cm auki. Silloin arvelin, että muutama tunti vielä vierähtäisi.

Kätilön työvuoro päättyi seitsemältä, ja hänellä oli mielessään, kuka seuraavaan vuoroon tulijoista ottaisi minut, kyseessä oli kuulemma Relaxbirth-asiantuntija. Seuraavaan vuoroon tulija teki vaikutuksen heti sisään astuessaan. Hän oli kokeneen ja lämpimän oloinen ja onnistui luomaan luottamuksen ja valamaan minuun energiaa aika välittömästi. Hän neutraalisti mainitsi, että sängyn päällä nojailun sijaan voisin kokeilla sängyn vieressä seisomista, ja jotenkin kummasti siihen tuntui riittävän voimia, ja siirryin lattialle. Siinä vaiheessa oloni oli aika tuskainen ja toivoton. Supistukset olivat niin voimakkaita, että rentoutuminen tuntui mahdottomalta, yritin keskittyä kestämään ne, painoin ilokaasumaskia naamalle ja yritin saada siitä irti mahdollimman paljon. Pyysin lisäämään annostusta, mikä toteutui (50/50 - 60/40). Kätilön mukana oli opiskelija, eli loppuvaiheess henkilökuntaa oli tuplamiehitys, ja ponnistusvaiheessa vielä kolmas. Kätilö kysyi ponnistamisen tarpeesta, ja pian se tuntuikin. Vaistomaisesti vein jalkoja ristiin. Kätilö oli kaiken aikaa valmistellut Relaxbirth-laitetta ja pian hän pyysi minua istumaan siihen. Kuulin kätilön kertovan opiskelijalle, ettei hän pitänyt sisätutkimusta tarpeellisena vaan "näki naamasta" ponnistusvaiheen alkavan. Olin entistä vakuuttuneempi hänen taidoistaan.

Istuin siis Relaxbirthiin kuin jakkaralle ja sain kehotuksen jarrutella ja hengitellä hiljakseen. Hymisin yh-hyh-hyh-tyyliin. Ensimmäisen supistuksen jälkeen kätilö kehotti korjaamaan asentoa, ja mieheni sääti käsinojia paremmin. Jalat ylsivät maahan, ja jalkoihin ja käsiin tukeutuminen tuntui luontevalta, sen sijaan selkänoja tuntui olevan liian takana. Kyselin kätilöiltä: "syntyykö se" ja kerroin, että nyt tulee kakkakin. Muistikuvissa ponnistusvaihe kesti kolmen supistuksen ajan, synnytyskertomuksen mukaan viisi minuuttia. Vauvan syntyminen ei tuntunut kipeältä vaan helpottavalta muljahduksesta. Ajaksi kirjattiin 7.35. Sairaalassa olimme siis ehtineet olla vähän yli kaksi tuntia.

Siirryin sängyn päälle paikkailtavaksi (kolme pinnallista tikkiä) ja vauva nostettiin rinnalle: tummatukkainen poika. Ensikontakti tuntui tosi kiireettömältä, saimme olla rauhassa toista tuntia, eikä henkilökuntaa kaiken aikaa edes näkynyt. Itsestäkin alkoi jo tuntua, että kohta voisi siirtyä suihkuun. Isä kylvetti vauvan, minä kävin pesulla ja sain vauvan vielä toistamiseen pyjaman sisään ja rinnalle. Pikkuinen sai imemisen ideasta kiinni, me vanhemmat nautimme aamupalan. Kiireettömyys jatkui, ja olimme synnytysosastolla kai yhteensä kolmisen tuntia ennen lapsivuodeosastolle siirtymistä. Sairaala-aika kaikkiaan oli 36 tuntia: aikaraja lapsiveden menoon liittyvään infektioriskin vuoksi. Perhehuonetta ei uudelleensynnyttäjälle tarjottu, vaan jäimme vauvan kanssa kahden. Isä lähti kotiin lepäämään ja toiseksi päiväksi töihin tullakseen sitten tuoreen isoveljen kanssa hakemaan meitä kotiin. Vauva syntyi keskiviikkoaamuna 19.6. ja torstai-iltana lähdimme kotiin, sopivasti juhannuksen alla. Sairaalan lähtökeskustelussa annoin synnytyskokemukselle arvosanan 8/10 ja kehuin erityisesti yhteistyön toimivuutta henkilökunnan kanssa niin synnytys- kuin lapsivuodeosastolla.

Nyt vauva on viikon vanha. Hän on ulkoillut pihapiirissä kantoliinassa ja vaunuissa kuumassa kesäsäässä, syönyt ahkerasti ja nukkunut hämmästyttävän paljon. Neuvolan terveydenhoitaja vieraili eilen ja kertoi, että syntymäpainoon on päästy takaisin. Huolta ei ole mistään. Lapsiperheiden asuttama naapurustomme on taas heräillyt juhannushiljaisuudestaan, ja on ollut hauska olla osa yhteisöä kahden lapsen äitinä.

Kiitos kurssista! Se auttoi minua valmistautumaan hyvin kaikin puolin onnistuneeseen synnytykseeni."

28. kertomus

”Synnytys käynnistettiin rv.42+0 kalvojen puhkaisulla. Olin toimenpiteeseen enemmän kuin tyytyväinen sillä odottajan aika oli todellakin käynyt pitkäksi. Synnytys käynnistyi nätisti ja eteni tasaisesti edeten kohti h-hetkeä. Kättärin käytävät tulivat tutuksi sinä päivänä. Olin päättänyt etten ota kivunlievitystä ennen kuin kipu on niin sietämätöntä etten kykene enää olemaan ilman. Ruuhkaisa kättäri ja sen juoksentelevat kätilöt soivat minulle rauhan neuloa mieheni joululahjakaulaliinaa ja laskea supistuksia omaan tahtiini. 8.00-19.00 aika meni varsin nopeaan ruokailuja odotellen ja tukkimiehen kirjanpitoa tehden. Lauleskelu oli hieman hankalaa koska joka paikka pursusi synnyttäjiä ja käytävät kaikuivat. Tein lauluharjoituksia enemmän pääni sisällä liittäen niihin "käsikoreografiaa".

Illalla päätin lähteä suihkuun laulelemaan ja katsomaan mitä lämmin vesi toisi tullessaan. Siellä suihkun kuumuudessa ymmärsin ensimmäistä kertaa oikeasti Hilkka-Liisan hokeman "synnytyksessä tästä tulee sitten enemmän AAAAAA…mä vaan AAAAUUUKEEEENNn…" Näin todellakin oli. Kun vihdoinkin tajusin päästää irti lantiopohjanlihasten jännityksestäni supistusten ollessa päällä laulaminen muuttui ihan toisenlaiseksi ja myös aukeamisvaihe pääsi käyntiin.

Tämän jälkeen alkoikin olla jo niin kova vauhti että laulun merkitys muuttui. Siitä eteen päin se kertoi miehelleni ja kätilöille missä olen menossa ja kuinka kipeää tekee. En pystynyt enää kommunikoimaan. klo 22.00 minut kiidätettiin synnytyssaliin. Siellä Lea the kätilö huusi korvaani: "Rouva on niin kovaääninen että nyt ei enää auta muut kuin epiduraali jos  kipua haluaa lievittää" Ainoa mitä pystyin huutamaan/laulamaan että vaaaaaaauuuuuuhhhttiiiiiaaaaaaaa!

Loppu avautumisvaihe oli ripeä, mutta epiduraalin takia siedettävissä vaikkakin edelleen kipeää tietysti teki. Lauloin edelleen koska se auttoi hengittämään ja pitämään rentoutta yllä. Ääneni madaltui madaltumistaan. Siitä kätilö tunnisti ponnistusvaiheen olevan alkamassa. Hän neuvoi minua miten voin jatkossa edetä ääntä käyttäen ja lopulta en enää työntäessäni lasta ulos halunnutkaan muuta kuin ähistä.

klo 01.30 sylissäni makasi terve tyttövauva, ihan omin voimin ulos puserrettuna. Tikkiä tuli, mutta lähinnä vain tättärän nyrkkitervehdyksen takia (syntyessään tuli nyrkki edellä ulos kuulemma) Edellisen lapsen kanssahan avautumisvaihe päätyi sektioon perätilan takia, muta se onkin jo eri tarina. Käyttämäni äänteet: Aoum (alkuun) joka muuttui pelkäksi aa-ksi ja välillä kun en kyennyt enää puhumaan AAAUUUU. Desibelejä en ehtinyt valitettavasti mittaamaan :)

Hurjaa oli mutta ikimuistoisia päiviä molemmat! Suosittelen synnytylauluun tutustumista kaikille äipille sydämestäni!”

29. kertomus

"Hei Hilkka-Liisa,

meidän pieni poikavauvamme ponnisti hienosti maailmaan x.x.2014 Porvoon sairaalassa.
Synnytys meni joutuisasti eli kesti vain viitisen tuntia. Kaikki meni ihan
toiveideni mukaisesti eli luonnonmukaisin kivunlievitysmenetelmin (kotona
lämmin suihku, synnytyslaulu ja liike).

Avautumisvaihe oli nelisen tuntia ja ponnistusvaihe n. 45 min. Pärjäsin
kivunlievityksessä suihkutuksella kotona ja sairaalaan päästyämme klo 1.00
maissa yöllä (Porvoo) olin auki jo 8 cm, joten pääsin muutaman avaavan
supistuksen jälkeen lähes suoraan ponnistamaan. Lapsivedet menivät vasta
sairaalassa, joten vauva sai köllötellä vesissä lähes loppuun saakka.
Ponnistusvaiheen olin kokonaisuudessaan polvillani sängyllä säkkiin
nojaten.

Sairaalassa en käyttänyt myöskään mitään lääkkeellistä kivunlievitystä,
kätilö tarjosi ilokaasua, mutta halusin mennä hengittelyn ja laulun
voimalla. Tuossa laulun avustamisessa miehelläni oli suuri rooli, nimittäin
aina kun ääneni meinasi lähteä korkeammaksi, niin hän omalla äänellään
auttoi sitä laskemaan, jolloin myös rentouduin ja kipu helpotti paremmin.
Hienosti mies siis käytti kurssillasi oppimaansa käytännössä ja se toimi.

Doulastamme oli myös suuri tuki etenkin automatkalla sairaalaan, jolloin
mies pystyi keskittymään ajoon ja doula minun rentouttamiseen tukemiseen
takapenkillä. Porvoon sairaala oli oiva valinta, jota voin lämpimästi
suositella. Ja siellä kätilönämme toiminut xxx juuri oikea henkilö minulle.
Hän kunnioitti toivelistaamme ja oli rauhallinen ja empaattinen, ja samaan
aikaan varma ja osaava.

Mieli ei aluksi meinannut ehtiä mukaan tähän tapahtumaan. Synnytys kun
lähti niin nopeasti käyntiin niin olin aluksi vähän jälkijunassa, että
nytkö se sitten tapahtuu, vaikka laskettuaika sinä päivänä olikin ja
muutoin olin täysin valmis vauvan tuloon. Epäsäännölliset supistukset
alkoivat ke alkuillasta, säännölliset alkoivat klo 22 maissa ja
to-aamuyöstä klo 2.59 poika oli jo syntynyt. Istukkakin tuli ulos vartissa,
joten sekin vaihe meni onneksi mukavasti ilman toimenpiteitä. Vaikka
ponnistusvaihe olikin hallittu ja kätilön hienosti avustama, sain muutaman
pienen repeämän. Muuten kaikki meni todella hyvin.

Uskon, että synnytyslaulukurssilla sekä muutaman muun luonnonmukaiseen
kivunlievitykseen liittyvän kurssin käymisellä sekä omalla mielikuva- ja
rentousharjoittelulla oli osaltaan merkitystä siinä, kuinka hyvin synnytys
meni. Siitä jäi hyvä muisto, ponnistusvaiheesta suorastaan nautin, niin
upeasti kehoni vavisutteli pikkuista alaspäin ja ulos maailmaan.

Aurinkoista kevään jatkoa toivottaen"

30. kertomus

"Hei,

Olin synnytyslaulukurssillasi ja kiitos hyvästä kurssista. Ihana poika syntyi laskettuna päivänä 14.2 ja koko avautumisvaiheen käytin ääntä kivuissa. Äänen voima on kyllä ihmeellinen sillä pystyimme olemaan kotona koko avautumisvaiheen. Tarkoitus ei ollut jättää sairaalaan menoa viime tippaan mutta niin siinä vain kävi, että menimme oikeastaan sairaalaan vain ponnistamaan lapsen ulos maailmaan kätilöiden avustamana (hyvä, että ehtivät edes paikalle)! Käytin Y-äännettä kun ei saanut vielä ponnistaa kun oli housutkin vielä jalassa eli tämän y:n käyttö tuli todella tarpeeseen. Muuten käytin aika paljon A-äännetta mutta alussa myös AO ja AOUM äänteitäkin.

Käytin ääntä myös esikoiseni synnytyksessä ja olen todella ihmeissäni ja iloinen siitä, että synnytykseni ovat olleet niin hienoja kokemuksia kaiken sen kivun keskellä. Tärkeä juttu, miksi lähdin ääntä kokeilemaan, oli se kun sanoit, että itselläsi on alhainen kipukynnys ja olet synnyttänyt synnytyslaulua käyttäen. Pelkäsin kipua yli kaiken mutta kurssisi rohkaisemina uskaltauduin myös äänten maailmaan. Tärkeä asia on ollut myös molemmilla kursseilla painottamasi "anna itsellesi anteeksi" -teema, koska molemmissa synnytyksissä on ollut myös hetkensä, jolloin äänneni on ollut kaikkea muuta kuin hallittua synnytyslaulua.

Iso kiitos!"

31. kertomus

"Hei!

Lupasin kirjoittaa, miten synnytys meni ja vaikka en nyt varsinaista synnytyskertomusta kirjoitakaan, niin haluan todella kiittää loistavasta metodistasi, joka on tehnyt kaikki synnytykseni hienoiksi ja hyviksi kokemuksiksi. Olen siis se, joka kävi kurssisi kolme kertaa ennen jokaista synnytystä. Nyt meillä on kolme tyttöä ja kaikki synnytykset olen pärjännyt pelkällä äänellä kivunlievityksenä. Tämä viimeisin synnytys oli kaikkein helpoin ja nopein. Pystyin olemaan rentona ja tiesin, että minulla on kipuun hyvä väline, joka auttaa. Menimme sairaalaan klo 00.15 ja jo ennen aamuneljää vauvamme syntyi. Olen myös ammattimuusikko ja valmistunut Sibelius-Akatemiasta ja uskon, että silläkin on merkitystä, kun olen tottunut keskittymään auditiiviseen havintoon ja samalla sulkemaan kivun ym. häiritsevän pois mielestä. Oli tosi helppoa vain kuunnella ja tehdä ääntä ja keskittyä siihen. Ja tietty laulunopiskelusta on ollut se hyöty, että rennon äänen tuotto helpompaa. Mutta olen ihan varma kyllä, että metodi auttaa hienosti ilman mitään muusikkotaustaakin. Eli kiitos vielä tosi paljon ja hyvää kevättä!"

32. kertomus

”Olin synnytyslaulukurssilla huhtikuussa 2016 reilua kuukautta ennen esikoisen laskettua aikaa. Olin tutustunut asiaan jo aiemmin keväällä osuessani kelttirukouslaulujen retriittiin, jossa Hilkka-Liisa oli yhtenä ohjaajana ja siten löytänyt tieni tälle synnytyslaulukurssille. Kurssi oli erittäin hyödyllinen ensinnäkin loppuraskausajan rentoutumisharjoituksena; nukkumaanmennessä ja aamuöisin valvoskellessa hymisin aa:ta ja aoum:ia ja keinuttelin itseäni ja pyysin välillä miestä samalla rauhallisesti koskettamaan selkää kuten kurssin harjoituksissa oli tehty. Synnytys käynnistyi hieman viikon yli lasketun ajan kotona alkaen supistuksilla. Supistuksia oli kotona ke-to yön niin, että ne olivat säännöllisesti viiden minuutin välein. Olin vuokrannut TENS-laitteen ja käytin supistusten tullessa yhdistetysti sitä, synnytyslaulua (matalaa aa:ta enimmäkseen) ja nelinkontin säkkituolin päällä lantion keinuttelua ja pyörittelyä ja lisäksi mies painoi voimakkaasti alaselkääni kämmenillään tai lämmitetyllä jyväpussilla. Tämä toimi erittäin hyvin monta tuntia.

Neljän jälkeen soiteltiin kätilöopistolle ja seitsemän aikaan ennen aamuruuhkia lähdettiin paikan päälle. Käytin samoja konsteja taksimatkalla supistuksissa, ja jatkoin niillä synnytyshuoneeseen päästyämme. Soitimme myös Sigur Rosin levyä rentouttavaksi taustamusiikiksi synnytyshuoneessa. Kätilö sanoi, että lupaavasti synnytys käynnissä, avautumista jo 3 cm. Ikävä kyllä avautumisvaihe pysähtyi 3 cm tilanteeseen, vaikka meidät mm. lähetettiin sairaalan takaiseen metsään sekä sairaalakerrosten välisiin rappusiin kävelemään (näissäkin paikoissa 5 min välein kontallaan ääntä ja TENSiä ja alaselän painallusta käyttäen otin supistukset vastaan). Sain ennen tätä iltapäivän kävelyretkitemppua myös mm. akupunktiota ja vyöhyketerapiaa ja ilokaasua kivunlievitykseksi, ja kahden ensimmäisen funktiona oli myös tehostaa synnytyssupistuksia ja avautumisen etenemistä. Saimme päivän mittaan myönteistä palautetta äänen käytöstä ja liikkumisesta ym. Kätilö päätyi ehdottamaan meille loppuiltapäivästä kotiinlähtemistä, luvaten että heti saa tulla takaisin jos supistukset yltyy, on liian kivuliasta, lapsivedet menee, on muuta vuotoa tai on turvaton olo olla enää kotona. Ensin olin sitä mieltä, etten suostu lähtemään kotiin vaan jään odottajien osastolle sairaalaan.

Synnytyksen latenssivaihe/pysähtyminen oli henkisesti kova paikka ja itkin ja pohdin olisinko voinut tehdä itse jotakin toisin, johon kätilö sanoi etten todellakaan olisi vaan kohtulihas on tahdosta riippumaton ja synnytyksen etenemistä ei voi ennustaa kukaan mitenkään. Kotiinlähtövaihtoehdosta lisää kätilön ja mieheni kanssa keskusteltuani ja saatuani kotiin vahvaa kipulääkettä, jonka avulla pystyisin hieman levähtämään, päätin lähteä ja olimme myöhemmin mieheni kanssa sitä mieltä, että se oli oikea päätös. Olin heikkona ja väsyksissä kun ruokakaan ei ollut torstaina montaa hetkeä sisälläni pysynyt, mutta lääkkeiden avulla pystyin jo taksimatkallakin torkahtamaan, mikä helpotti oloa. Supistukset tulivat illan ja yön harvakseltaan, noin 10-15min välein, mutta eivät siis lakanneet, vietin yön enimmäkseen sängyssä niin että nousin taas nelinkontin hymisemään apunani myös lantionpyöritys, alaselänpainallus, paracetamol, TENS, miehen läsnäolo ja tsemppaus. Aamulla ehdin mm. käydä suihkussa ja ajattelimme syödä ja koittaa tehdä lenkin lähimetsään, kun yhtäkkiä lapsivedet menivät. Sen jälkeen soitimme kätilöopistolle ja sovittiin, että vähitellen lähdemme tulemaan.

Äkillisesti supistukset yltyivät ja olivat 3 min välein ja päätimme lähteä pikaisesti (eväätkin jäi jääkaappiin ja hyvä että oli kassi pakattuna!), en pystynyt siirtymään taksiin kävellen vaan konttasin kerrostalomme rappukäytävässä. Synnytyslaulutaidosta oli iso hyöty kyseisellä kolmannella taksimatkalla, kuskina oli nuori mies, joka taisi olla ekaa kertaa vastaavassa tilanteessa ja ajoi taitavasti ja täyttä vauhtia. Supistusten laantuessa aina rauhoittelin koko autossa olevaa kolmikkoamme, että se menee ohi noin viidellä pitkällä aoum:illa ja ettei ole mitään hätää. Matkustin könöttäen polviseisonnassa takapenkin jalkatilassa nojaillen käsiä ja päätä takapenkkiin. Sitten olimme samalla synnytysosastolla jälleen, ja lämpimien, osaavien kätilöiden ja kätilöopiskelijoiden huomassa, mm. guasha-kammalla kätilöopiskelija hieroi/käsitteli selkääni ja se tuntui erittäin hyvältä kivuissa, samoin suihkussa käyminen niin, että olin polvillani jumppapatjan päällä nojaten jumppapalloon ja mies suihkutti alaselkää ja käytin ääntä läpi supistuksien. Sain myös illemmalla toista kipulääkettä (meinasi taas tulla avautumisen pysähtyminen / latenssivaihe 6 cm kohdalla) nimeltä oxanest, joka auttoi hieman levähtämään. Olimme sopineet mieheni kanssa, että jos menen paniikkiin ja ääneni nousee korkeaksi ja hallitsemattomaksi, hän mallittaa matalaa ääntä ja tämä auttoi monta kertaa synnytyksen aikana.

Yhdistin ilokaasua ja synnytyslaulua niin, että loppuvaiheessa supistusta pistin maskin pois ja vaihdoin äänen käyttöön. Minua auttoi henkisesti se, että tiesin suunnilleen montako aoumia tai montako ilokaasun sisään-ulos-hengitystä noin minuutin supistukseni kestää, pystyin laskemaan että kolme enää niin se alkaa olla ohi. Illan vaihtuessa yöksi kätilö totesi, että olisi syytä vauhdittaa supistuksia/avautumisvaihetta oksitosiinitipalla, ja suostuin, vaikka sen sekä epiduraalin olin toivonut välttäväni. Epiduraalia en tarvinnutkaan, suun kautta otettavat kipulääkkeet ja paikallispuudute (parakervikaali?) tepsivät muiden käyttämieni keinojen kanssa kyllin hyvin kipuihini.

Ponnistusvaihe alkoi lauantaiaamuna kello kahdeksan jälkeen (tässä vaiheessa 22-23 tuntia lapsivesien menosta) ja se meinasi venyä pitkäksi, virallisessa synnytyskertomuksessa kestoksi merkitty tasan tunti. Lapsemme jouduttiin auttamaan imukupilla ulos, kohtulihas kun oli jo niin väsynyt supistamaan - eikä lasta pelkällä asenteella ja tahdonvoimalla maailmaan ponnisteta jos kohtulihas ei enää jaksa olla kunnolla mukana. Imukuppiulosautto meni hyvin, lapsi syntyi kolmen supistuksen aikana ja ei tarvinnut edes leikata episiotomiaa hänen mahtumistaan auttamaan (lapsemme oli 53 cm ja 3300 g). Saimme lapsen rintakehäni päälle ihasteltavaksi ja vietimme näin noin tunnin. Tuota ensimmäistä yhteistä tuntiamme perheenä varjosti kuitenkin se, että istukka ei suostunut tulemaan ulos. Yli tunnin ajan asiaa yritettiin edistää painellen vatsaani (varsin moni eri kätilö ja lääkäri teki tätä ja oli melko kivuliaan tuntuista) ja sain kolmea erilaista lääkettä, joiden olisi pitänyt jälkeisvaihetta edistää. Istukka ei kuitenkaan syntynyt määritellyssä maksimiajassa ja minut jouduttiin viemään sairaalasängyllä leikkaussaliin ja nukutettiin ja tehtiin istukan käsinirrotus alakautta (eli ei tullut leikkaushaavaa). Lauloin matalaa aata vielä hetki ennen nukuttamistani, etenkin koska yksi lääkkeistä (cytotec) aiheutti voimakasta vartalon vapinaa ja rauhoitin tärinässä itseäni äänenkäytön avulla. Sekä imukuppisynnytykset että istukan käsinirrotukset ovat harvinaisia, alle 5 % kaikista synnytyksistä, joten on melkoinen tuuri, että ne osuivat molemmat kohdalle. Syytä istukan kohtuun jäämiseen ei voi varmaksi tietää, kohtulihaksen supistusheikkouden lisäksi muun muassa "istukan kiinnittymishäiriö" eli että on kasvanut jotenkin kiinni raskausaikana kohdunseinämän kudoksiin on yksi vaihtoehtoinen syy. Leikkaussalissa istukan irrotustoimenpiteen yhteydessä myös paikattiin pienehkö repeämä, joka oli kuulema tullut lapsen päässä olleesta scalp-anturista. Nukutuksessa toimenpide kesti noin 45 minuuttia.

Olin heräämössä parisen tuntia tarkkailtavana ja sitten minut vietiin sairaalasängyllä maaten lapsivuodeosastolle, johon mieheni ja lapsemme jo olivat päässeet synnytyshuoneesta sen jälkeen kun mieheni kätilön kanssa oli pessyt, punninnut, vaipattanut ja kapaloinut lapsemme ja saanut itse aamupalaa ja lepohetken säkkituolissa lapsi sylissä. Meille ei valitettavasti riittänyt perhehuonetta, ja synnytyslaulusta (matala aa edelleen enimmäkseen) oli hyötyä muun muassa öisin kun oma lapsi ja/tai verhon takana naapuriperheen lapsi itkivät.

Lapsellamme on ollut ensimmäisenä viikkona imuoteongelmaa ja siitä johtuen rintaraivoamista, jossa aa-ääni usein auttaa rauhoittamaan sekä itseäni että vauvaa. Vauva myös selvästi nauttii ja kuuntelee tarkkaavaisena kun laulan hänen nimellään tavalliselta laulukorkeudeltani ja matalalta ja korkealta synnytyslaulukurssilla opetettua "vauva on ihana" -laulua ja siitä omia muunnoksia. Tuutulauluna meillä on ollut raskauden puolivälistä asti Levon hetki nyt lyö. Näillä kolmella laululla on hyvä rauhoittava vaikutus sekä itseen että lapseen. Minusta oli hyvä, että kurssilla oli myös tuutulauluosio. Aion ehdottomasti suositella synnytyslaulukurssia kaikille raskaana oleville ystävilleni! Minusta on hyvä tietää, että jos joudun joskus sairaalaan mistä vain syystä, minulla on tällainen rentoutumis- ja kivunlievityskeino käytettävissäni, ja samalla sitä tulee käytettyä vauvaperheen tavallisessa arjessa - ehdottoman hyödyllinen taito siis! Lisäksi kun ammattini liittyy pienten lasten parissa työskentelyyn, taidoista on hyötyä vuosikymmeniksi työelämäänkin :)” 

33. kertomus

Synnytys oli monella tavalla hieno ja kaunis mutta kyllä myös todella rankka kokemus. Kesti kaikkinensa 42t, jonka alkuvaiheessa nukuin itse yhden tunnin.. Sairaalassaoloajasta suurin osa sujui ihanasti altaassa kunnes jouduin sieltä pois, kun synnytys ei loppuvaiheessa edennyt moneen tuntiin.

Koko synnytyksen ajan käytin ääntä. Olisin varmasti tehnyt näin muutenkin mutta tuntui hyvältä tukeutua nimenomaan sinun neuvomiisi korkeampi aa ja matalampi aa äänteisiin. aooumia käytin vähemmän mutta mieheni välillä rauhoitteli minua sillä. Supistusten käydessä rajummiksi ääni tietysti koveni ja käytimme välillä myös sanoja "avaa" ja "avaa vauvalle" sekä jopa "aukene lihasa arkku". Kun jouduin pois altaasta menin suppareissa aina aika primitiiviseksi mutta ääni pysyi kyllä matalana loppuun asti:). ihan lopussa jouduin myöntymään epiduraaliin, mitä siis en ollut toivonut mutta onneksi se mun tapauksessa tarkoitti sitä, että lopullinen laskeutuminen pääsi tapahtumaan ja pääsin heti jakkaralle ponnistamaan.

Nyt sitten ollaan laulettu varsinkin tuslulleriluuta alusta asti, kaikenlaisten mantrojen lisäksi joita hän on vatsassani kuullut raskausaikana:).

34. kertomus

”Olin maanantaina kurssin viimeisellä tunnilla, ja seuraavana yönä meni lapsivedet. Synnytyslaulu toimi hyvin aivan synnytyksen varhaisilla supistuksilla, mutta synnytykseni käynnistyi ja eteni niin nopeasti, että en kyennyt siinä tilanteessa paljon hyödyntämään ääntä taikka rentoutta - supistukset olivat liian voimakkaat. Avauduin 30 minuutissa 2 cm:stä kymmeneen ja sain luvan ponnistaa. Ponnistusvaiheessa kätilö ohjasi pidättämään hengitystä, ja toimin ohjeiden mukaan, tein kuitenkin hy-hy-hy- ääntä silloin kun ei ollut lupaa ponnistaa. Itse koin että alatutkimukset olivat rennompia kuin aikaisemmin. 

Olen tyytyväinen niin kurssiin kuin synnytykseenikin. Kiitos kaikista neuvoista ja käytännön työkaluista!”